Raakalaiset (2012)

Oliver Stonen elokuva Raakalaiset (Savages, 2012) on surkea tekele. Ylidramaattinen trilleri pyörii paikallaan yli kaksi tuntia, eikä anna kunnolla missään vaiheessa tyydytystä katsojan vaivannäölle. Vaivannäöllä tarkoitan jo sitä, että katsoja on valinnut tämän elokuvan katsottavakseen ja käyttää aikansa elokuvan katsomiseen.

Tarina pyörii huumeiden ympärillä. Kaverukset Ben (Aaron Taylor-Johnson) ja Chon (Taylor Kitsch) pyörittävät tuottoisaa kannabisbisnestä. Molempia paneskeleva ystävätär O (Blake Lively) on kolmiosuhteessa miesten kanssa. Kaveruksia on suojannut FBI:n agentti Dennis (John Travolta) ja heillä on yhteinen sopimus. Meksikolainen kartelli haluaa ottaa Benin ja Chonin kannabisyrityksen hallintaansa ja tekee siitä tarjouksen. Kun kaverukset kieltäytyvät, kartelli kidnappaa O:n ja tilanne jumiutuu. Kaverukset kidnappaavat puolestaan kartellia johtavan Elenan (Salma Hayek) tyttären, jotta he saisivat O:n takaisin.

Lähes yksikään hahmo ei ole pidettävä. Ensinnäkin kartellia johtava Elena on todella epäuskottava hahmo. Naiset eivät johda kartellia. Jos ajatuksena oli saada elokuvaan vahva naishenkilö ja tasoittaa Hollywood-elokuvien vahvaa miesenemmistöä, niin nyt kaikki meni ihan metsään. Toinen elokuvan tärkeimmistä naishahmoista on narkkari O. Vaikka naishahmot ovat harmillisen huonoja, niin eivät Ben ja Chonkaan sykähdytä yhtään sen enempää. Ainut todella onnistunut roolitus on Benicio Del Toron näyttelemä kiero kartellin mies Lado.

Elokuvan aikana tulee kysyneeksi itseltään, että onko Stone tullut aivan pöhköksi. Musiikki on ylidramaattisen korostunutta tarinassa, joka on aivan liian ennalta arvattavissa. Kun tarinaa ei muka itse tajuaisi, niin Stone heittää vielä muutamaan irralliseen kohtaan kertojan selostamaan tapahtumia. Elokuva on myös täynnä epäloogisuuksia, joille suorastaan teki mieli huudahtaa ääneen. Ehkäpä elokuvan perusajatus on se, että kaikki ovat raakalaisia. Meksikolaiset ovat raakalaisia, koska silpovat ihmisiä ja valkoiset ovat raakalaisia, koska nukkuvat sängyssä kolmestaan.

Raakalaisten loppupuoli ratkaisee viimeinkin päässäni sen kiistan, kuinka monta tähteä elokuva saa. Kaksi erittäin huonoa lopetusta ansaitsee elokuvalle kaksi huonoa tähteä. En todellakaan jaksa tuhlata ajatuksiani loppujen analysoimiseen. Periaatteessa kuitenkin katsoja voi päättää itse kuinka elokuva päättyy. Henkilökohtaisesti pidin enemmän siitä lopetuksesta, jossa lähes kaikki kuolivat.

★★☆☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt1615065/

https://www.rottentomatoes.com/m/savages_2012/

Härmä (2012)

Olen katsonut noin vuoden sisällä vain kaksi kotimaista elokuvaa. Härmä (2012) on näistä nyt toinen. Puukkojunkkarit on kieltämättä kyllä mehukas aihe suomalaiseksi elokuvaksi. Itselläni oli omat odotukseni elokuvaa kohtaan, mutta lähdin katsomaan sitä kuitenkin avoimin mielin. Kotimaisuus ei tarkoita, että elokuva olisi huono. Kotimaisuus tarkoittaa kuitenkin tiettyjä rajoitteita ja odotuksia.

Elokuva kertoo suuresta Välitalon perheestä 1800-luvulla. Veljeksistä Esko on vanhin ja oikeutettu perinteen mukaan perimään perheen tilan. Hän on kuitenkin luonteeltaan epärehellinen ja riidanhaluinen. Esko kylvää pelkoa puukollaan ja pitää alueen asukkaita kauhun vallassa. Matti on nuorempi veli, luonteeltaan rehellinen ja ahkera. Veljesten isä testamenttaa perintönsä Eskon ohi Matille. Se hajottaa perheen ja saa veljekset taistelemaan tilan omistusoikeudesta. Veljesten kiistan keskelle joutuu myös Aino, jota molemmat tavoittelevat. Aino on rakastunut Mattiin.

Härmässä on todella osaava näyttelijäkaarti. Kaikista henkilöistä kuitenkin Mikko Leppilammen näyttelemä Esko vie pahiksena potin kotiin. Lauri Tilkkasen Matti on charmikas, mutta ei pääse läheskään samalle tasolle. Härmässä on paljon samoja suomalaisissa elokuvissa esiintyviä kasvoja. Nimilistaan kuuluvat mm. Aku Hirviniemi, Eero Milonoff, Esko Salminen, Taneli Mäkelä, Olavi Uusivirta, Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Hietalahti. Pamela Tola tekee erinomaisen roolin Ainona. Erittäin hyvin toimii myös hahmojen välinen murteinen dialogi.

Elokuvan on ohjannut J.P. Siili. Osa kohtauksista pyörii paremmin, osa taas heikommin. Kokonaisuudessaan tarina ei oikein tunnu etenevän. Ohjaaja onnistuu rakentamaan monessakin kohtauksessa jännitystä, mutta ei tiedä mitä tehdä sillä. Ratkaisut ovat kummallisia ja suorastaan absurdeja. Kohtaus, jossa Esko seisoo aseen kanssa omassa joukkiossaan Mattia ja Kallea vastaan, on kuin spaghettiwesternistä. Asetelmassa olisi varaa johonkin todella räväyttävään. Esko ampuu kuitenkin vahingossa linnun ja kaikki nauravat. Loppuratkaisu on samanlaista päättämättömyyttä. Katsoja tietää, että Eskolle käy huonosti, mutta miten? Päätyykö hän käräjille vai kokeeko hän väkivaltaisen lopun? Niin monet annetut vaihtoehdot johtavat kuitenkin tylsään loppuratkaisuun.

Mielenkiintoista on analysoida Välitalon perheenjäseniä. Isä on hyvä ja viisas. Äiti on paha ja kiero. Matti on isänsä poika ja hyväsydäminen. Esko on äitinsä poika ja perinyt tämän ominaisuudet. Asetelma jakautuu koko ajan hyvään ja pahaan. Veljet hokevat sananlaskua "veljekset kuin ilvekset" tietäen sen, etteivät ole läheskään samanlaisia. Monet elokuvan mietteet keskittyvät hyvän ja pahan väliseen kamppailuun. Ohjaaja J.P. Siilin viljelemä selvä kuvasymboliikka tukee ihmisten jakautuneisuutta. Härmän perusajatukset ovat pohtivia ja suorastaan filosofisia.

Härmä nostaa aineksensa suomalaisesta kansanperinteestä ja kirjallisuudesta. Lainauksia ja viittauksia on erittäin helppo löytää. Halu Ainosta viittaa Kalevalaan. Estynyt rakkaus ja maaoikeuskiistat ovat ajattomia kansallisromanttisen kirjallisuuden teemoja. Veljesten väliset suhteet ja alkoholismi tuovat väistämättä mieleen Seitsemän veljestä. Tietyllä tasolla tutusta ja turvallisesta nauttii. Toisaalta taas liika arvattavuus ja omaperäisyyden puute tekevät enemmän hallaa elokuvalle. Sankari on tarinassa jatkuvasti alakynnessä.

Härmä on oikein hieno suomalainen elokuva, mutta aineksia parempaankin teokseen olisi omasta mielestäni ollut. Ehkäpä se pienin loppuviimeistely kokonaisuudessa olisi kaivannut  enemmän puukkoa. Ikärajan K16-puitteissahan sitä mentiin.

★★★☆☆

Traileri ja linkki:

http://www.imdb.com/title/tt1925446/

Presidentin miehet (1976)

Presidentin miehet (All the President’s Men, 1976) on elokuva tutkivasta journalismista. Sitä on hehkutettu suureksi klassikoksi ja trilleriksi aiheesta, joka on ollut amerikkalaisille poliittisesti arka: Watergatesta. Elokuva on kaksi ja puoli tuntia pitkä tasainen kertomus tiedonvälityksestä. Vaikka aiheesta voitaisiin rakentaa yliampuvaa draamaa, onnistuu elokuva pitämään koko ajan yllä rauhallista tahtia.

Tarina pohjautuu Carl Bernsteinin ja Bob Woodwardin kirjaan, joka käsittelee Watergate-skandaalia. Kaksi Washington Post -lehden toimittajaa (Bernstein ja Woodward) alkavat selvittää mystisen Watergate-tapauksen kulkua ja siihen liittyvää salailua. Pikkuhiljaa tietoja irtoaa ja ne vievät vain suurempien kysymysten äärelle. Prosessi on hidas. Ihmiset eivät uskalla puhua tai luovuttaa tietoja, koska suuremmat tahot pyrkivät vaientamaan ja salailemaan asioita. Läpimurto tapahtuu ennen pitkää ja jutut johtavat skandaalin sävyttämänä Nixonin eroon.

Toimittajaparivaljakkoa näyttelevät Robert Redford ja Dustin Hoffman. Redford näyttelee Woodwardia ja Hoffman kokeneempaa Bernsteinia. Kaksikon kemia toimii oikein hyvin. Kumpikaan tähti ei vie tilaa toisiltaan. Roolisuoritukset ovat hillityn hienovaraisia. Jason Robards tekee hyvän sivuroolin Washington Post -lehden kivenkovana päätoimittajana. Hal Holbrook toimii salaperäisenä ”Syvänä kurkkuna”, eli tietovuotolähteenä. Onnistunutta oli myös käyttää oikeaa kuvamateriaalia mm. Nixonista ja muista asiaan sekaantuneista osapuolista.

Elokuvan on ohjannut Alan J. Pakula. Hänen tuotannostaan en ole nähnyt muuta kuin samana vuosikymmenenä ilmestyneen Kluten (1971). Silti pystyin vertailemaan teoksia hyvin paljon keskenään ja tekemään jo yleisiä johtopäätöksiä ohjaamisesta. Hänen elokuvamaailmansa on synkkää, tummaa ja hämyistä. Pakula käyttää komean näköisiä kamera-ajoja ja uskaliaan pitkiä ottoja. Kohtaus, jossa Redford puhuu puhelimessa, kestää jopa kuusi minuuttia. Hiljaisia zoomeja on muitakin. Etenkin loppukohtaus on tarkan harkitusti aseteltu.

Presidentin miehien mielenkiintoisin aihe on journalismi. Itse journalistiikan opiskelijana tuskailin sitä, kuinka hankalaa ja raastavaa toimitustyö voikin olla. Kyseessä on kuitenkin tutkivan journalismin ääritapaus. Tiedonvälitys ja totuuden julki tuleminen ovat journalismin tärkeimpiä aatteita, jonka puolesta Bernstein ja Woodward suorastaan taistelevat ja vaarantavat henkensä. Työhön sekoitetaan ripaus salapoliisin hommia. Suosittelen elokuvaa ehdottomasti toimittajille ja kaikille journalismista kiinnostuneille.

Neljä tähteä. Ehkäpä toinen katselukokemus ohjaa kiinnittämään huomiota ihan muihin asioihin. Olen nähnyt tälle leffalle annettavan viisikin tähteä, mutta nyt omakohtainen kokemus ei ollut tarpeeksi järisyttävä. Presidentin miehet kuuluu sellaisiin elokuviin, joita ei enää tehdä.

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0074119/

https://www.rottentomatoes.com/m/all_the_presidents_men/

Muukalaisia junassa (1951)

Alfred Hitchcockin elokuva Muukalaisia junassa (Strangers on a Train, 1951) on loistava film noir -trilleri, joka ei ole vanhentunut juuri ollenkaan. Mustalla huumorilla höystetty tarina osoittaa jälleen kerran Hitchcockin taidon käsitellä murhaa jollain tavalla. Elokuva oli itselleni suuri positiivinen yllätys näin muutaman heikomman Hitchcockin elokuvan jälkeen.

Tarina on yllättävän nokkela. Toisilleen vieraat Guy Haines ja Bruno Antony tapaavat sattumalta junassa. Bruno tietää Guystä paljon tämän tennistaustan takia ja miehet tutustuvat. He puhuvat ongelmallisista perhesuhteistaan ja Bruno ehdottaa Guylle vaihtokauppaa murhista. Hän murhaisi Guyn vaikean vaimon ja Guy murhaisi vastavuoroisesti Brunon isän. Guy ei tietenkään suostu ja miehet eroavat. Bruno lähtee kuitenkin yksin toteuttamaan oman osansa suunnitelmasta ja ajaa Guyn vaikeaan tilanteeseen. Poliisille kertominen asettaisi Guyn pahasti epäillyksi eikä hän suostu Brunon isän murhaamiseen. Guyn uusi naisystävä sekoittaa pakkaa entisestään.

Näyttelijät ovat loistavia. Hieman tuntemattomampi Farley Granger näyttelee nuorta Guy Hainesia. Jos häntä vertaa vaikkapa Gary Grantiin tai Gregory Peckiin, korostuu Grangerin tavallisuus. Kuka tahansa voisi kuvitella itsensä samanlaiseen tilanteeseen. Bruno Antonya näyttelee Robert Walker. Hän on loistava psykopaatti, jonka luonnetta korostavat mm. epämääräisen poikkeavat käyttäytymisnormit. Kaiken lisäksi hän muistuttaa ulkonäöltään Kevin Spaceytä. Ruth Roman näyttelee Anne Mortonia ja Kasey Rogers Guyn vaimoa Miriamia. Mielenkiintoisena lisäyksenä Hitchcockin tytär Barbara näyttelee myös suurta roolia.

Elokuva on visuaalisesti upea. Mustavalkoinen kuva tuo niin hyvin esille Hitchcockin taidokkaan valon ja varjojen käytön. Omasta mielestäni osa ohjaajan vanhemmista elokuvista kärsii värikuvansa puolesta näissä osa-alueissa. Kuitenkin, huikeita kohtauksia ovat mm. silmälasilinssikohtaus, tennisyleisö ja Brunon paljastuminen huvipuistojonossa. Elokuvan tunnelma jaksaa vetää ihan loppuun asti. Absurdit sattumat jaksavat ilahduttaa ja ilmassa on koko ajan pieni jännityksen kipinä. Elokuva lopulta huipentuu vauhdikkaaseen karusellikohtaukseen, joka on sekin hyvin ainutlaatuinen.

Muukalaisia junassa nosti suurella suosiollaan Hitchcockin jälleen korkealle. Hitchcockilla oli huomattavia vaikeuksia edetä urallaan, koska neljä hänen edellistä elokuvaansa olivat olleet floppeja. Nyt elokuva oli jymymenestys. Leffasta on olemassa Hollywood-versio ja myöhemmin löydetty brittiläinen versio. Brittiläinen versio on muutaman minuutin pitempi ja sisältää kohtia, jotka joutuivat Hollywood-versiossa sensuurin käsiin. Katsoin tämän version, mutta en tiedä kuinka suuria muutokset olivat. Ehkäpä brittiläinen versio on jollain tapaa kokonaisuudessaan valmiimpi ja alkuperäisempi.

Vaikka Muukalaisia junassa onkin erinomainen elokuva, on siinäkin omat pienet ongelmansa. Esimerkiksi lopetus on edelleen hätäinen ja väkinäisen onnellinen. Ilmeisesti studiolla oli näppinsä pelissä asiassa. Pistää vihaksi tuommoinen. Voisinkin lopettaa tämän tekstin elokuvassa esitettyyn ajatukseen: meissä kaikissa elää potentiaalinen murhaaja.

”Criss-cross.”

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0044079/

https://www.rottentomatoes.com/m/strangers_on_a_train/