 |
| Das Boot on "matka mielen reunalle". |
”40 000 saksalaista merimiestä palveli sukellusveneissä
toisen maailmansodan aikana. Heistä 30 000 ei koskaan palannut.” Näillä
sanoilla alkaa helvetinmoinen sukellusvene-elokuva, saksalainen Das Boot (1981).
Kyseessä on helposti yksi parhaimmista saksalaisista elokuvista koskaan. Kaikki
odotukseni ylittyivät, mikä oli varsin positiivista, koska hyvien sotaelokuvien
kriteerit ovat melko korkealla.
Luutnantti Werner määrätään sotakirjeenvaihtajaksi
sukellusvene U96:een. Sen tehtävänä on partioida Atlantin valtamerellä
Iso-Britannian länsipuolella ja hyökätä mahdollisten vihollisten kimppuun.
Parhaimpia kohteita ovat laivasaattueet, joilla kuljetetaan arvokkaita
resursseja ja sotakalustoa. Odotus merellä on kuitenkin piinaavaa. Käskyjä ei
tunnu tulevan ja nekin vähäiset kohtaamiset vihollisten kanssa ovat sotalaivoja,
jota veneen pitää paeta veden pinnan alle. Kapteenin johdolla sukellusvene
selviytyy tilanteesta toiseen. Lopulta se onnistuu hyökkäämään yhteen saattueeseen
ja upottamaan useammankin rahtilaivan. Britit ovat raivoissaan. Laivoja
saattanut hävittäjälaiva syvyyspommittaa sukellusvenettä armottomasti, mutta vene
kestää. Toinen puolikas elokuvasta keskittyy sukellusveneen toiseen tehtävään,
matkaan Välimerelle, joka tyssää vahvasti vartioidun Gibraltarin salmen
ylittämiseen. Sukellusvene melkein uppoaa, mutta se onnistutaan vielä
pelastamaan meren pohjasta takaisin pinnalle ja kotisatamaan.
Ohjaaja Wolfgang Petersen johdattaa yleisön matkalle mielen
reunamille. Heti alkuun on tärkeää huomauttaa alkutekstien nostattama tunnelma.
Vain murrososa sukellusveneiden miehistä palasi hengissä sodasta. Sukellusvene
on elinympäristönä epäinhimillinen: märkä, likainen ja ahdas. Veneestä ei pääse
pois ja miehistö on yksin meren armoilla. Tehtävä voi kestää jopa yli 60
meripäivää. Vaaroja ovat vihollisten lisäksi myrskyävä meri, vedenpaine ja
sukeltajantauti. Elokuvan tarkoituksena on kertoa tarina niin, että katsoja
todella tuntee olevansa osa miehistöä. Samalla kun alus esitellään kirjeenvaihtajalle
joka kolkkaa myöten, on kierros samalla yleisölle. Kaikki rakennettaan tämän eläytymisen
ympärille. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat hätätilanteiden pitkät upeat
yksittäiset kamera-ajot veneen puolelta toiselle. Taukoa ahtaaseen tunnelmaan
tuovat vain otokset veneen ulkopuolelta veden syvyyksissä tai Atlantin
pinnalla. Jatkuva ajatus hukkumisesta sukellusveneen upotessa meren pohjaan on
kammottava. Katsoja tietää, että jotain ikävää on vielä tiedossa.
 |
| Sukellusvene U96 lähdössä sukellusvenebunkkerista tehtävälleen. |
Saksalaiset näyttelijät hoitavat osansa huolellisesti. Mikä
parasta, elokuva on lähes yksinomaan saksankielinen. Kaartista jäävät mieleen
parhaiten kasvot, koska miehistö jää pitkälti nimettömäksi. Edes kapteenin
nimeä ei kerrota. Tuntemattomuus korostaa toisaalta sotilaiden tavallisuutta. Herbert
Grönemeyer näyttelee sotakirjeenvaihtaja Werneriä ja Jürgen Prochnow kapteenia.
Erwin Leder tekee ehkäpä parhaimman sivuroolin Johann-nimisenä konehuonemekaanikkona,
jonka mieli ei meinaa kestää sukellusvenesodankäynnin painetta. Miehistö
koostuu lähinnä nuorista miehistä, ”maitoparroista, jotka pitävät brittejä
kauhussaan”. Kapteenit ovat jo vanhempia kokeneita merimiehiä, jotka surevat sitä
kuka on hävinnyt milloinkin taistelussa ja uponnut meren pohjalle. Rivistö
harvenee, milloin on heidän vuoronsa?
Leffasta on olemassa kolme erilaista versiota. Katsoin näistä
kaikkein pisimmän, melkein viisituntisen televisiosarjaversion. Tämä kuulostaa
paljolta varsinkin, kun lähes kaikki aika vietetään ahtaassa sukellusveneessä.
Todellisuudessa elokuva tuntui olevan ohi hetkessä. Pitkän keston ehdoton
valttikortti oli sen rytmi. Henkilöhahmot kehittyvät enemmän ja heihin ehtii
syventyä paremmin. Henkilöiden välisiä suhteita löytyy laidasta laitaan. Kohtauksia
on myös venytetty äärimmilleen. Tämä toi lisää jännitettävyyttä episodeihin,
joissa hävittäjäveneet yrittävät tuhota sukellusvenettä syvyyspommeilla kerta
toisensa jälkeen. Paljon lyhyemmät ohjaajan versio ja teatteriversio eivät
luultavasti ehdi kertoa tarinaa yhtä huolellisesti. Teatteriversio keskittynee
pelkästään ydintapahtumiin ja esittää nekin tiivistetymmin. Elokuva perustuu
Lothar-Günther Buchheimin romaaniin sukellusvene 96:sta, joka on sekin omaelämänkerrallinen.
Suosittelen vahvasti katsomaan teoksesta kaikkein pisimmän version.
 |
| Sukellusveneen työympäristö on ahdas, likainen ja kostea. |
Kaikki on erittäin realistista. Elokuvan äänimaailma on aivan
omaa luokkaansa. Se toimii mielettömänä tunnelmanluojana pitkissä kohtauksissa.
Elokuvan edetessä katsoja oppii tunnistamaan tutut ja turvalliset
sukellusveneen äänet sekä vaaralliset ja vieraat ulkomaailman äänet.
Teemamusiikki on melankolisen kaunis. Toimintakohtausten taustalla jylläävä
energinen musiikki painuu sekin varmasti mieleen. Klaus Doldinger on tehnyt
loistavaa työtä. Myös valaistuksella rakennetaan tunnelmaa. Auringonvaloa on
saatavilla niukasti ja muu valaistus on keinovaloa. Kaikki on kuvattu
huolellisesti kronologisessa järjestyksessä. Miesten parrat kasvavat sitä mukaa
kun meripäivien määrä nousee. Sukellusveneen lavasteet on rakennettu tarkasti
alkuperäisten piirustusten avulla pieniä yksityiskohtia myöten. Kyseessä on
yksi kalleimmista ja suurimmista saksalaisista elokuvista koskaan.
Das Boot on samaan aikaan tutkielma teknologiahistoriasta,
fysiikasta ja yhteiskunnasta. Vuoteen 1941 mennessä sukellusveneisiin oli jo opittu
kunnolla varautumaan. Vihollisella oli käytössään uutta teknologiaa, jolla
sukellusveneet voitiin havaita nopeammin. Tutkat, kaikuluotaimet ja hydrofonit
eivät anna rauhaa siinä vaiheessa kun sukellusvene on jo havaittu. Sukellusveneiden
oli vaikeampaa yllättää enää ketään ja miehistö pitääkin tilannetta lähes
epäreiluna. Lukuisista virheistä ja uppoamisista oli opittu. Moneen
vaaratilanteeseen on oma ratkaisunsa, joita noudattamalla venettä voitiin saada
korjatuksi tilanteessa kuin tilanteessa. Mielenkiintoinen yksityiskohta
fysiikasta on tapa, kuinka miehistö juoksee veneen keulaan aiheuttaakseen
riittävästi painoa keulaan, jotta vene uppoaisi nopeammin. Sukellusveneen
miehistö on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Veneessä on kapteeni, konehuoneen
insinöörit, kokki, lääkintämies, radisti ja paljon muita työmiehiä.
 |
| Elämä sukellusveneessä on välillä raakaa selviytymiskamppailua. |
Elokuva on melko pasifistinen ja teemaa nostetaan esille monin
eri tavoin. Myös natsivastaisuus on aistittavissa. Hitlerin merisotataktiikkaa
kritisoidaan. Sukellusveneeseen päässyt kärpänen kävelee natsijohtajaa
kuvastavalla taululla symbolisesti tämän kasvoilla. Saksalainen miehistö
esitetään inhimillisenä. He olivat aivan tavallisia ihmisiä, samoin kuin
muutkin sodassa. Eivät mitään brutaaleja mielipuolia, kuten natseja aina
kuvataan. Kun sukellusvenemiehistö viimeistelee torpedolla jo valmiiksi vaurioittamansa
laivan upottaakseen sen, ovat he kauhistuneita siitä, miten laiva on edelleen täynnä
selviytyjiä. Kaiken turhuus korostuu etenkin lopussa. Kun sukellusvene on saatu
kovalla työllä takaisin telakalle, yllättää brittien lentohyökkäys juhlijat. Miehistön
jäsenistä moni menehtyy. Iskun lopputuloksena sukellusvene uppoaa kotilaiturinsa
ääreen. Vaikeasti haavoittunut kapteeni katselee tuskaisesti viimeisillä
voimillaan uppoamista, ennen kuin itse lyyhistyy maahan elottomana.
Das Boot on kaiken kaikkiaan hyvä lisäys parhaiden
sotaelokuvien pitkään listaan. Se erottuu niin vahvasti stereotyyppisestä
Hollywood-tuotannosta ja keskittyy merenkäynnin likaiseen epäinhimilliseen puoleen.
Sukellusvene U96 on todellinen toisen maailmansodan klaustrofobiasotaspektaakkeli.
”Not yet, Kameraden!”
★★★★★
Linkit ja traileri:
