Godzilla (1954)

Aito ja alkuperäinen Godzilla (Gojira) vuodelta 1954 on riemastuttava hirviöelokuva. Tätä japanilaista pohdiskelmaa on kiittäminen yhdestä kaikkien aikojen ikonisimmista hirviöistä, Godzillasta. Näin elokuvan lapsena ja pidin sitä melkein vertaisena vanhaan King Kongiin. Mieleeni jäi erityisesti hieno teemamusiikki ja Godzillan tuottama karjumisääni.

Juoni on seuraavanlainen. Mystisesti uponneiden laivojen kohtaloa aletaan selvittää. Samalla erääseen saareen tapahtuu hyökkäys. Tekojen alkuperäksi paljastuu Godzilla-nimiseksi ristitty hirviö. Monsterin arvellaan eläneen merten syvyyksissä, mutta alueella toteutettujen ydinkoeräjähdysten takia hirviö on noussut nyt pintaan. Toisaalta hirviön ajatellaan myös olevan ydinkokeiden tuote kovan radioaktiivisuutensa takia. Syvyyspommien jälkeen Godzilla suuttuu ja lähtee tuhoamaan Tokiota. Lopuksi eräs tiedemies keksii tavan voittaa Godzilla.

Elokuvan tehosteet ovat nykymittapuulla pahasti vanhentuneita. Kuitenkin 50-luvun Japanissa mitään tämäntasoista ei ollut koskaan tehty ja tehosteet sekä efektit olivat suuri saavutus japanilaiselle elokuvalle. Monesti ruudulla nähty monsteri on hieno kumista ja betonista valmistettu puku. Hirviön tuhoama asuinalueisto on hienosti rakennettu yksityiskohtainen pienoismallikokonaisuus. Esimerkiksi paloautokohtaus on huikea. Teoksella on aivan oma viehätyksensä sekä tunnelmansa.

On aivan selvää, että Godzillan suureksi teemaksi nousevat joukkotuhoaseet sekä hävitys. Ydinpommeista toipuva Japani tuo selvästi esille oman näkemyksensä ydinaseiden huonoista puolista. Niistä ei tiedetä tarpeeksi eikä niiden seurauksista tiedetä tarpeeksi. Toinen vertauskuvallinen osa tarinaa on tiedemiehen uusi keksintö, "hapenpoistaja" vedestä. Hän mieluummin kuolee kuin luovuttaa keksintönsä muiden käsiin. Miehen pelkona on tieteen väärinkäyttäminen ja hänen keksintönsä muuttaminen joukkotuhoaseeksi.

Elokuvan tuottanut Toho meni melkein konkurssiin vuonna 1954. Todella kalliin Godzillan lisäksi tuotannossa oli Seitsemän samuraita. Nämä elokuvat pelastivat Tohon rahallisesti. Etenkin Godzilla rikkoi ennätyksiä ja toi valtavat tuotot. On tärkeää ymmärtää Godzillan asema tuomassa japanilaista elokuvaa tunnetuksi lännessä. Suursuosion myötä Godzilla-elokuvia valmistettiin Japanissa oikein liukuhihnalla ja sarja on yksi Japanin tunnetuimpia. Nyt hirviö on jälleen kasvavaa buumia ja uusia Godzilla-elokuvia on tulossa sekä Japanista että Amerikasta.

Vanha Godzilla on sarjan liikkeellepanija, eli oikeastaan sarjan tärkein elokuva. On totta, että ajan hammas on syönyt elokuvaa, mutta tuotos on ennen kaikkea nähtävä aikansa tuotoksena mietteineen.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0047034/

https://www.rottentomatoes.com/m/gojira/

Marnie – vaarallisella tiellä (1964)

Seuraava katsomani Alfred Hitchcockin elokuva oli nimeltään Marnie (1964). En osannut elokuvan nimen perusteella odottaa elokuvalta oikein mitään. Olen aiemmin kirjoittanut ajatuksiani Hitchcockin tavasta käsitellä murhia niin monella eri tavalla. Marniessa ei ole aivan kyse murhasta, mutta näkökulma on jälleen erilainen. Nyt aiheena ovat mielenterveysongelmat ja niitä aiheuttaneet traumat.

Tarinassa Marnie on keski-ikäinen sihteerityötä tekevä nainen. Hän on jollain lailla traumatisoitunut ja pelkää tästä syystä miehiä sekä erityisesti punaista väriä. Marnie väärinkäyttää asemaansa työpaikoillaan ja varastaa niistä rahaa ennen katoamistaan. Mark Rutlandin yhtiössä hän jää kuitenkin kiinni. Mr. Rutland rakastuu Marnieen ja pakottaa tämän avioon kanssaan. Muuten hän kertoo poliisille. Rutlandin aikeet ovat kuitenkin ystävälliset. Hän haluaa auttaa Marnieta pääsemään yli peloistaan ja asioiden selvittely alkaa.

Marnieta näyttelee Tippi Hedren. Hedren on Hitchcockin vakionäyttelijöitä. Hitchcock oli todella pakkomielteinen Hedreniä kohtaan ja heidän välinsä tulehtuivat lopullisesti kuvausten aikana. En usko tällä olleen kuitenkaan vaikutusta Hedrenin näyttelemisessä. Hän onnistuu hyvin tuomaan esille hahmonsa tuskaa, epävarmuutta ja ahdistusta. Hedrenin vastaparina on Sean Connery. Nuori ja charmikas Connery on erinomainen näyttelijä ja hän hoitaa hommansa hyvin. Itselläni ei oikeastaan ole mitään valittamista näyttelemisessä.

Marnie on psykodraama. Elokuvan teemana toimivat mielenterveysongelmat ja niitä aiheuttaneet traumat. Marnien lapsuudessa kokema ikävä tapahtuma toimii elokuvan huippukohtana. Se paljastaa kaiken olennaisen Marnien peloista. On kyllä sanottava, että tämän teoksen kohdalla aihe on vanhentunut ja pahasti. 60-luvulla mielenterveysongelmien käsitteleminen elokuvassa on varmasti ollut rohkeaa. Nykyään on tultu jo kauas 60-luvun ahdasmielisyydestä. Sekä psykologia että lääketiede on kehittynyt aivan erilaiseksi. Marnie ei hätkähdytä enää.

Elokuvasta voisi sanoa yleisesti että se ei aivan tunnu Alfred Hitchcockin ohjaamalta. Hitchcockmainen leikittely puuttuu ja kameratyöskentely tuntuu typistetyn yksinkertaiselta. Teos on aivan liian pitkä eikä mitään meinaa tapahtua. Oikeastaan toivoin vain elokuvan loppuvan puolenvälin yli. Ohjaajan tämänkertainen cameorooli oli myös jotenkin onneton. Bernard Herrmanin musiikki on yleisesti ottaen hienoa, mutta nyt jatkuvasti sama toistuva teemamusiikki meinaa vain rasittaa.

Marnie – vaarallisella tiellä on keskinkertainen Hitchcock. Aiheeltaan elokuva on tietenkin mielenkiintoinen, mutta silti vanhentunut. Tulipahan nyt nähtyä tämäkin elokuva ohjaajalta, jonka teokset on pakko nähdä.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0058329/

https://www.rottentomatoes.com/m/marnie/

The Revenant (2015)

Birdman nosti Alejandro G. Iñárritun kyllä viimeistään Hollywoodin mielenkiintoisimpien ohjaajien joukkoon. Seuraava pitkä elokuva, The Revenant oli lähtökohtaisesti aiheeltaan todella kiinnostava: elokuva turkismetsästäjästä autiomaan armoilla. Nostin mielessäni rimaa ehkä liian korkealle, sillä harmillisesti elokuva ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin esimerkiksi Birdman.

Tarina perustuu jollain lailla tositarinaan ja sen pohjalta kirjoitettuun romaaniin. 1800-luvulla elänyt turkismetsästäjä Hugh Glass joutuu metsästysretkellä karhun raatelemaksi ja jää hädin tuskin henkiin. Glassin metsästystoverit jättävät hänet kuolemaan ja eloonjäämiskamppailu alkaa. Julman erämaan lisäksi omat ongelmansa tuovat kaikkia jahtaavat intiaanit. Uskomaton matka takaisin omien pariin on vasta osa Glassin matkasta. Hän janoaa kostoa Fitzgeraldille – miehelle, joka murhasi Glassin pojan ja jätti Glassin kuolemaan.

Elokuva on loistavasti näytelty. Suurin kaksikko on tietenkin Leonardo DiCaprio Hugh Glassina ja Tom Hardy lierona Fitzgeraldina. DiCaprio sai roolistaan vihdoinkin ansaitun Oscarin. Työ roolia varten oli miehen omien sanojensa mukaan hänen elämänsä vaikein. Glass syö raakaa lihaa ja yöpyy mm. hevosen vatsassa. Dicaprio söi oikeasti raakaa biisonin maksaa! Tom Hardy on aina hyvä vaikeaselkoinen mielipuoli, jonka puheesta ei meinaa saada selvää. Muut näyttelijät ovat onnistuneita, olipa kyseessä sitten intiaani tai turkismetsästäjä.

Alejandro G. Iñárritun ohjaus on totta kai hienoa ja harkittua. Esimerkiksi miltei kaikki valo on luonnonvaloa ja elokuva kuvattiin oikeassa luonnossa. Jostakin syystä elokuvan edetessä teoksesta häviää pieni "se jokin" mitä alussa nähtiin. Pitkän pitkä hieno alkuotos joella metsästävistä Glassista ja tämän pojasta on fantastinen. Kameratyöskentely on jännittävää intiaanien hyökätessä. Kuuluisin kohtaus elokuvasta, eli karhuhyökkäys, on brutaalia ja realistisen inhottavaa katsottavaa. Näin ainakin ajattelin itse. Iñárritu pokkasi toisen parhaan ohjauksen Oscarinsa.

The Revenantia kuvaa hyvin koko elokuvan läpi kestävä tuskallinen tunnelma. Selviytymistarinana teos on erinomaisen viihdyttävä ja paikoittain henkeäsalpaava. Tietysti myöhemmin teemaksi nousee kostaminen ja hyväksyminen. Lopullinen välit selvittävä tappelu päättyy Glassin voittoon. Hän ei kuitenkaan tapa Fitzgeraldia, vaan jättää tämän intiaaneille. "Kosto on luojan käsissä, ei minun." Intiaanit säästävät Glassin, koska tämä pelasti päällikön tyttären. Samalla he hyväksyvät hänet vertaisenaan.

The Revenant on raju, julma ja säälimätön kärsimysnäytelmä. Vaikka en pitänytkään elokuvaa täydellisenä, ylitti se silti kevyesti Hollywoodin normaalitarjonnan. Tulen muistamaan leffan erityisesti sen painostavan tunnelmansa takia. Yksi vuoden 2015 parhaimpia elokuvia.

"As long as you can still grab a breath, you fight. You breathe... keep breathing."

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt1663202/

https://www.rottentomatoes.com/m/the_revenant_2015/

Kärpänen (1986)

Kärpänen (The Fly, 1986) on huikea tieteiskauhuelokuva, joka meni kyllä hetkessä top-listalleni kauhugenressä. Löysin elokuvan DVD -version Kuusankosken kirppikseltä hintaan 1,5€. Jumankautsi mikä löytö! Tulvillaan kasaria oleva elokuva on mielestäni 80-luvun parasta scifikauhua. Teos jätti kevyesti jälkeensä kylmän karmivat väreet.

Tiesin elokuvan tarinan joten kuten Simpsonien parodioinnin takia. Tiedemies Seth Brundle keksii laitteen, joka mahdollistaa teleportaation yhdestä paikasta toiseen. Brundlen työtä seuraa intensiivisesti toimittaja Veronica Quaife ja pari rakastuu. Kun elävien olioiden siirtäminen onnistuu, Brundle koittaa laitetta itseensä. Hän ei kuitenkaan tajua, että hänen lisäkseen laitteessa on myös kärpänen. Teleportaation jälkeen Brundlessa on sekoitus kärpäsen geeniä ja hänestä alkaa muuttua kirjaimellisesti myös kärpänen. Kehitys on hurjaa ja lopulta Brundle ei enää hallitse itseään.

Kärpäsessä loistamaan pääsee hieman unohdettu Jeff Goldblum. Näyttelijänä Goldblum tunnetaan lähinnä Jurassic Parkista, Independence Daysta ja tietenkin kärpäsestä. Kun sanon unohdettu, olen sitä mieltä. Goldblum on loistava näyttelijä ja tässä elokuvassa hän pääsee kerrankin loistamaan päähenkilönä. Toimittaja Veronicaa näyttelee Geena Davis, joka on tunnettu 80–90-lukujen tuotteliaasta näyttelijänurastaan. Coenien esikoiselokuvassa hieman kritisoimani John Getz tekee huimasti paremman roolisuorituksen mulkkumaisena päätoimittajana ja nousee sankariksi.

Kärpäsessä hienoa on itse hirviön lisäksi myös psykologia tarinan takana. On järkyttävä ajatus tietää muuttuvansa joksikin hallitsemattomaksi. Muuttuminen kärpäseksi tapahtuu hitaasti ja erilaisten vihjailujen kautta. Ensin Brundle alkaa syödä paljon sokeria. Sitten hän huomaa akrobaattisuutensa. Lisääntymisvietti kasvaa. Hän ei hallitse voimiaan, vaan murskaa miehen käden baarissa kädenväännössä. Ja sitten on tietenkin vielä se karmiva ulkonäkömuutos. En voi kuvitellakaan kuinka monta tuntia Goldblum joutui odottamaan aina maskeerausta.

Elokuvan ohjasi David Cronenberg. Harmillisesti en tiedä ohjaajalta kovin montaa elokuvaa. Kärpäsen jälki on hienoa, mutta ahdistavaa sekä masentavaa katsottavaa. Pessimistinen ja karu lopetus oli shokeeraava jopa minulle, vaikka pidänkin itseäni karaistuneena katsojana. DVD:n kanteen lätkäisty K18-ikäraja on aika oikeassa. Howard Shoren jylhä musiikki toi mieleeni Uhrilampaat, mutta eipä mikään ihme. Tämä kärpänen päihittää varmasti 50-luvulla tehdyn samannimisen elokuvan.

Kärpäsessä hienointa ovat ne pienet yksityiskohdat. Todelliset efektit voittavat tietokone-cgi:n 100–0! Kun elokuva loppuu, ei ensimmäisenä tule lopputeksteissä ohjaajan nimi. Näyttöön ilmestyy seuraava viesti:

”The Fly was created and designed by: Chris Walas, Inc.”

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0091064/

https://www.rottentomatoes.com/m/1007602-fly/

Mies joka tiesi liikaa (1956)

Mies joka tiesi liikaa (1956) on niitä elokuvia joita voisi nimensä mukaan heti mieltää klassikoiksi. Kyseessä on Alfred Hitchcockin uusintaversio samannimisestä elokuvastaan vuodelta 1934. Ilmeisesti Hitchcock piti alkuperäistä teosta liian amatöörimäisenä ja halusi modernisoida sen. Vaikka Hitchcock on tunnetuimpia ohjaajia kautta aikojen, ei tämä elokuva ollut sen kummempi.

McKennan perhe on lomailemassa Marokossa. He tutustuvat Louis Bernard -nimiseen mieheen, ja näkevät kun hänet murhataan. Ennen kuolemaansa vakoojaksi paljastuva Bernard kertoo salaisia salamurhaan liittyviä tietoja tohtori Benjamin McKennalle. Sitten perheen poika kaapataan. McKennojen käsketään olemaan kertomatta tietoja poliisille tai pojalle käy huonosti. McKennat tietävät, että pojan sieppasi Draytonin pariskunta, johon he myös tutustuivat Marokossa. Sitten alkaa tulla kiire pelastaa sekä poika että salamurhayrityksen kohde.

Elokuvaa tähdittää Hitchcockin vakiokasvo, eli James Stewart. Tohtorin hahmo tuntuu ehkä enemmän ihan vain James Stewartilta, mutta sehän ei miehen näyttelyä pilaa. McKennan vaimoa näyttelee Doris Day. Käsittääkseni Day lauloi itse omat laulukohtauksensa musiikkitaustansa avulla. Draytonien pariskunnan muuttuminen hyvästä pahaksi on loistavasti näytelty, eli Brenda de Banzie sekä Bernard Miles tekevät merkittävää näyttelijätyötä. Daniel Gélin on ok salaperäisenä Louis Bernardina.

Tarinassa on jälleen kerran Hitchcockin elokuvissa toistuva teema: amerikkalainen perhe joka kokee pelkoa. Elokuvaa vaivaa koko kestonsa ajan laahaava kerronta. Teos on ylipitkä. Alun hienot kohtaukset Marokosta ovat kaunista katseltavaa, mutta tarinan aluille sysäävää kohtausta saa odottaa ehkä hitusen liian kauan. Laulukohtaukset eivät ihan olleet myöskään mieleeni, mutta niillä oli kuitenkin merkittävä osuus tarinassa. Oopperakohtaus on elokuvan hienoimpia yksittäisiä kohtauksia hienon Bernard Herrmanin musiikin sävyttämänä.

Mies joka tiesi liikaa (The Man Who Knew Too Much), on leikittelevää Hitchcockia. Ohjaajalle tyypilliset pienet yksityiskohdat tarinankerronnassa ilahduttivat itseäni kuten aina, mutta omasta mielestäni kyseessä oli silti hyvin keskinkertainen elokuva. Hassua kyllä, mutta elokuvan lopetus oli suorastaan kökkö ja kieli poskessa -mielellä tehty.

”Don't you realize that Americans dislike having their children stolen?”

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0049470/

https://www.rottentomatoes.com/m/the_man_who_knew_too_much_1956/

Harry Brown (2009)

Harry Brown (2009) on Iso-Britannian Gran Torino. Molemmat elokuvat ovat tarinaltaan lähes samanlaisia, mutta onnistuvat silti eroamaan toisistaan. Kyseessä on hieno Michael Cainen elokuva ja brittiläinen näkökulma nyky-yhteiskunnan lukuisista ongelmista. Olin nähnyt elokuvan kerran aikaisemmin, mutta se jätti niin hyvän jälkitunnelman, että uusi katsomiskerta ei haitannut.

Tarinassa Harry Brown on eläkkeellä oleva vanha mies, joka asuu rappeutuvassa naapurustossa. Harry jää leskeksi ja ennen kuin hän ehtii prosessoida tapahtunutta, Harryn paras ystävä Leonard murhataan. Teon takana oleva alamaailman nuoriso selviää tapahtumista rangaistuksetta ja poliisi on voimaton. Harry Brown oli nuorena merijalkaväen sotilas, ja nyt tuskastuneena hän kaivaa menneisyytensä esiin. Harry alkaa siivota naapurustoa, mutta ikä hidastaa hänen tahtiaan. Lopullinen konflikti ja myllerrys palauttaa järjestyksen naapurustoon.

Elokuvahan on täynnä kovia näyttelijäsuorituksia. Legendaarinen Michael Caine otti Harryn roolin vastaan jo osittain siksi koska tunsi olevansa/asuvansa osittain samanlaisessa ympäristössä kuin Harry. Caine sopii rooliin täydellisesti ja venyy koskettavaan näyttelijäsuoritukseen vanhana herttaisena miehenä, jolle yksinkertaisesti riittää. David Bradley tekee harkitun lyhyen roolin Harryn ystävänä Leonardina. Mukana on myös mm. Game of Thronesista tunnettuja hyviä näyttelijöitä kuten Iain Glen. Sean Harris tekee jopa Oscarin arvoisen nopean sivuroolin kaljuna huumenarkomaanina.

Vastakkainasettelu on selvä ja sitä rakennetaan harkitusti. Rappeutunut nuoriso tehdään vastenmieliseksi erilaisilla tapahtumilla, joista poliisikuulustelukohtaukset ovat selvimpiä. Huonoihin oloihin ajautuu myös nuoria jotka eivät sinne kuulu. Markya voisi käydä jopa sääliksi. Urbaani elämä on kuvattu rumaksi ja kylmäksi. Toisella puolella ovat Harry ja poliisit. Osittain myös poliiseja kohtaan rakennetaan inhoa juuri heidän saamattomuutensa takia. Esimerkiksi lopun poliisioperaatio menee täysin mönkään. Harry nousee sankariksi toimeikkaana ja menneisyydeltään salaperäisenä toimijana.

Harry Brownin lopetus on älykkyydessään harkitun loistava. Kahdesti aikaisemmin Harryn hamuilemasta alikulkutunnelista ei päässyt läpi nuorison takia. Ensimmäisellä kerralla katsojalle esitettiin ongelma läpipääsyn mahdottomuudesta. Toisella kerralla Harry joutuu kiertämään tunnelin eikä ehdi ajoissa kuolevan vaimonsa luokse. Nyt kolmannella kerralla hän pääsee tunnelista kuin kuka tahansa asukas. Harry on nyt tehnyt tarpeeksi asiansa eteen ja tunneli on puhdas.

"It's not Northern Ireland Harry."

"No it's not. Those people were fighting for something; for a cause. To them out there, this is just entertainment."

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt1289406/

https://www.rottentomatoes.com/m/harry_brown/

Rajaton valta (1997)

Clint Eastwoodin tusinaleffoista Rajaton valta (Absolute Power, 1997) on vielä menettelevä tekele. 90-luvulla Clint ohjasi elokuvia vähän laidasta laitaan. Samalle vuosikymmenelle ulottui mm. Armoton (1992) ja the Rookie (1990). Jos nämä kaksi elokuvaa laittaisi mittarin ääripäiksi, sijoittuisi rajaton valta suurin piirtein niiden väliin.

Tarinassa Eastwood näyttelee jo eläköitynyttä murtovarasta, jonka suuri keikka menee hassusti monimutkaiseksi. Hän todistaa presidentin syrjähyppyä. Raju seksi muuttuu riidaksi ja päättyy siihen, että salainen palvelu ampuu naisen presidenttiä puolustaessaan. Murtovaras Whitney pääsee pakoon, mutta on jo sekaantunut asiaan sen verran pahasti, että ei voi enää jättää asiaa sikseen. Presidentti on kova vastus ja uhkaa Whitneyn tytärtä. Lopulta Whitney vetää oikeista köysistä ja voittaa tilanteen edukseen.

Tietenkin veteraaninäyttelijä Eastwood on leffan tähti ja hahmo toimii ihan tarpeeksi hyvin. Luther Whitney on jo eläköitynyt leski ja hänellä on huono suhde tyttäreensä (Laura Linney). Nyt lähtökohta on parempi kuin esimerkiksi Verivelassa (2002), johon täytyi tunkea sitä rakkauttakin. Gene Hackman on Yhdysvaltain presidentti. Hän on ammattinäyttelijä, mutta luulisin Hackmanin lähteneen mukaan enemmän Armottoman menestyksen jälkeen. Ed Harris tekee mieluisan roolisuorituksen juttua tutkivana poliisina.

Elokuva perustuu David Baldaccin kirjaan, joka on sekin varmaan keskinkertainen. Typeryydessään ajatus Yhdysvaltain presidentistä tekemässä tuommoisia asioita on käsittämätön itselleni. (Tai noh, nykytilanne much?) Omasta mielestäni tarina olisi toiminut aivan yhtä hyvin jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi valtion korkea virkamies. Miksi presidentti? Lisäksi, salainen palvelu sekä presidentin naisavustaja ovat ihan yhtä moraalittomia. Ja elokuva loppuu siihen, että presidentin uskotaan tehneen itsemurhan? Kökköä.

Ollaan rehellisiä. Rajaton valta on hyvin keskinkertainen trilleri josta nauttivat enemmän Eastwoodin fanit. Teos ei tarjonnut itselleni kovinkaan mitään erityistä enkä ehkä siksikään keksi siitä mitään kirjoitettavaa. Hikisesti kolme tähteä.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0118548/

https://www.rottentomatoes.com/m/absolute_power/