sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Brianin elämä (1979)


Mikä olisikaan parempaa, kuin katsoa pääsiäisenä Brianin elämä (The life of Brian, 1979)? Tämä komedia on ehkäpä Monty Pythonin paras kokopitkä elokuva. Lentävä sirkus on legendaarinen komediasarja, jota katsoin lapsuudessani. Olin nähnyt Brianin elämän joskus ja muistin elokuvasta jo valmiiksi joitain sen parhaimpia sketsejä. Katsomiskokemus oli oivan rikastuttava.

Brianin elämä kertoo miehestä nimeltä Brian, joka syntyi Jeesuksen kanssa samaan aikaan. Hän kasvaa Juudean provinssissa, joka on roomalaisten tiukan valvonnan alla. Brian ihastuu Judithiin, Juudean vastarintaliikkeen jäseneen ja liittyy ryhmän jäseneksi. Hän joutuu ongelmiin, ja paetessaan roomalaisia, ihmiset erehtyvät pitämään häntä itse Messiaana. Lopulta hänet saadaan kiinni ja rangaistuksena on ristiinnaulitseminen.

Pythonit ovat tunnetusti Graham Chapman, John Gleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin. Nämä kuusi näyttelijää näyttelevät suurimman osan elokuvan rooleista, yhteensä 40:tä roolia. Graham Chapmanilla on vähiten rooleja, mutta hän näyttelee tärkeimpiä, eli Briania sekä Biggus Dickusia. Muista näyttelijöistä ehkäpä Sue Jones-Davies ansaitsee maininnan Judithina. Miehet näyttelevät muuten melkein kaikki naisroolit.


Pyhtonien dialogi on nasevan piikittelevää ja jättää tarinan jatkuvasti junnaamaan. Sanaleikit- ja väännökset ovat tuttua Monty Pythonia, mutta meinaavat pakolla mennä ohi näin suomenkielisiltä katsojilta. Biggus Dickus -vitsi on yksinkertaisuudessaan nerokas ja jäi ainakin itselleni päähän pitkäksi aika elokuvan katsomisen jälkeen. Ehkäpä oudoin ja odottamattomin kohtaus oli Brianin pelastuminen pudotukselta avaruusolioiden kidnapatessa hänet.

Aran aiheensa puolesta elokuvaa sensuroitiin paljon. Brianin elämä on satiiri uskonnosta ja sen ideologiasta. Huumori on edelleen aiheensa puolesta tuoretta, eikä mitään kunnioiteta. Elokuva parodioi useita Hollywoodin spektaakkeleita, kuten Ben Huria jo julisteessa tai Spartacusta loppukohtauksen huutokohtauksessa. Uskonnon lisäksi yllätyin vitsistä, jossa korostettiin vapautta olla sukupuoleltaan sitä mitä haluaa. Aihe, josta käydään paljon keskustelua erityisesti nykypäivänä!

Melankolisesta lopusta huolimatta elokuvan sanoma korostuu jo legendaariseksi muodostuneessa loppulaulussa. Elämä on ainutlaatuista, vaikkakin joskus ärsyttää ja tuntuu pahalta. Siksi pitäisi keskittyä vain sen positiivisiin puoliin. Elämä on naurua ja kuolema vitsi.

”Always look on the bright side of life!”

★★★☆

Traileri ja linkkejä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti