Henkien kätkemä (2001)

Henkien kätkemä (Japani, 2001) on teos, johon latasin aimon ripauksen odotuksia katsottuani Totoron. Lähes joka ikinen nettisivu tai elokuvafani toteaa, että Henkien kätkemä on Hayao Miyazakin paras animaatioelokuva. DVD istui jonkin aikaa hyllyssä, ennen kuin se valikoitui illan angendaksi. Totoro oli sen verran raskas katsomiskokemus, että elokuvien väliin tuntui sopivalta jättää vähän aikaa.

Elokuvan tarinaa oli todella hankala ymmärtää sen kummallisuuden vuoksi. Chihiro-niminen tyttö muuttaa vanhempiensa kanssa uuteen kotiin, mutta juuri ennen perillepääsyä he pysähtyvät kummallisen luolan eteen. Luolan läpi kuljettuaan ulkoa löytyy autio kaupunki. Käy ilmi, että se on henkien asuttama paikka. Chihiron vanhemmat muuttuvat sioiksi ja kaupunki täyttyy hengistä. Chihiron täytyy mennä töihin henkien kylpylään pelastaakseen itsensä. Kylpylässä on kova hierarkia ja siellä tapahtuu kaikkea absurdia. Lopulta Chihiro pelastaa vanhempansa. Jotain sinne päin.

Animaatio on jälleen kerran kaunista katsottavaa. Suorastaan fantastista. Voin taas kuvitella tarkasti harkitun kuvakäsikirjoituksen, jonka pohjalta kaikki muu animaatio on tehty. Tietyllä tavalla animaatiotyötä on epäreilua verrata ”oikean maailman” elokuviin, sillä teokset eroavat toisistaan niin paljon. Tätä teosta kunnianhimoisempia animaatioita saa kyllä hakea. Miyazakilla on selvä visio siitä mitä haluaa teokseensa sisällyttää. Lopputulos on tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista.

Henkien kätkemän tematiikka ja symbolismi meni itseltäni kyllä heittäen ohi. Minun täytyi jälkikäteen mennä tutkimaan internetin näkemyksiä ja tulkintoja. Yhden näkemyksen mukaan tarina on rinnastettavissa prostituutioon. No jaa… Miksei? Seuraavaksi mietitään lasten periksiantamattomuutta tiukoissa tilanteissa. Kuulostaa järkevältä. Yksi korostaa satumaailmaa osana kerronnallisuutta. Onhan tätä animaatioissa nähty. Itseäni hämmensivät jatkuvasti kaikki eläimet.

Totoroon verrattuna Henkien kätkemä oli tempoltaan paljon nopeampi, vaikka olikin pidempi kestoltaan. Toimintaa ja nopeita tilanteita on ehkä liikaakin. Luultavasti tämän takia huomasin olevani uupunut muutaman kohtausjatkumon jälkeen. Nautin itse enemmän rauhallisemmasta Totorosta, jonka yksinkertaistetumpi sisältö puhutteli myös enemmän. Henkien kätkemä oli kuin toimintaelokuva. Jos kulttuurishokki oli jo Totorossa suuri, niin tässä elokuvassa se oli vielä suurempi.

Kun elokuva päättyi, kysyin ääneen: ”Mitä ihmettä juuri katsoin?” Henkien kätkemä on yksi niistä elokuvista, joka esittää paljon kysymyksiä kuitenkaan vastaamatta niihin. Näistä kahdesta katsomastani Miyazakin elokuvista olen ymmärtänyt varmasti ainakin sen, että muuttaminen on vaarallista.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0245429/

https://www.rottentomatoes.com/m/spirited_away/

1900 (Novecento) (1976)

1900 (Novecento, Italia 1976) on fantastinen elokuva ja oiva esimerkki spektaakkelista. Kyseessä saattaa olla yksi Italian elokuvahistorian kunnianhimoisimmista elokuvista koskaan. Mahtipontisen viiden tunnin kestonsa aikana katsojalle esitetään tarina italialaisesta poikakaksikosta viiden sukupolven ajalta. Tapahtumat kattavat Italian historiaa 1900-luvun alusta toisen maailmansodan loppuun saakka.

Novecento tarkoittaa käsittääkseni italiaksi tarinaa vuosisadalta. 1900-elokuvanimeä käytetään taas Italian ulkopuolella muissa maissa. Kuitenkin, elokuva kertoo tarinan kahdesta samanikäisestä pojasta eri yhteiskuntaluokista. Olmo Dalco syntyy maanviljelijäksi ja Alfredo Berlinghieri kyseisen maatilan omistajan pojaksi. Parhaiden kaverusten elämää seurataan lapsuudesta toisen maailmansodan loppuun asti. 1900 on Italian Täällä Pohjantähden alla. Vuosikymmenten edetessä politiikka nostaa päätään. Sosialismi, kommunismi ja fasismi nousevat osaksi ihmisten elämää. Elokuvassa korostuu erilaisten ihmisten aika. Nousu ja tuho.

Näyttelijäkaarti on tunnettua ja todella ammattitaitoista. Pääosissa ovat Robert De Niro ja Gérard Depardieu. Parivaljakon kemia toimii hyvin veljellisesti mustan huumorin sävyttämänä. Molemmat näyttelijät tekevät parhaansa. Dominique Sanda näyttelee Adaa, elokuvan femme fatalea. Ada on epävakaa persoona, jonka seurasta saa hetkittäin loputtomasti irti. Kieroa fasisti Attilaa näyttelee Donald Sutherland. Hän ei ilmeiseti nauttinut yhtään roolisuorituksestaan elokuvan katsottuaan. Voin ymmärtää miestä hyvin, jos näyttelyä ajatellaan amerikkalaisesta näkökulmasta. Attila on kuitenkin minusta persoonallinen ja mielipuolinen pahis kaikkine tempauksineen ja virneineen.

Elokuvan sisältö on paikoittain todella kaunistelematonta. Nykykatsoja voi hyvinkin ahdistua teoksen voimakkaimmasta sisällöstä, joka jakautui seksuaaliseen ja väkivaltaiseen puoleen. Eläinten tappaminen on kuvattu juuri niin kuin se tapahtuu. Yhdessä kohtauksessa ammutaan sorsia ja toisessa teurastetaan elävä sika. Eläimet kituvat. Seksuaalinen sisältö esitetään sekin katsojalle kiertelemättä. Molemmat aiheet ovat osa elämää, eikä niitä sivuuteta. Nykyään moinen sisältö ei varmasti menisi sensuurin läpi. Olin ihmeissäni pariinkin kertaan. Tietyllä tavalla kyseessä on jotain todella ainutlaatuista.

Tämä on ensimmäinen koskaan näkemäni Bernardo Bertoluccin elokuva. Maisemakuvat ovat kauniita, kameratyö harkittua ja joukkokohtaukset hyvin toteutettuja. Teoksen jälkeinen tunnelma oli vakuuttava. Lopetus oli mieleenpainuva, se jäi jopa vaivaamaan päätä. ”Isäntä elää.” Ehkäpä lopussa heitetään ajatus siitä, että oikeasti oravanpyörä jatkuu loputtomasti, ja ihmiset tappelevat olemassaolonsa loppuun saakka. Kuka on milloinkin vallassa ja mitä aatetta milloinkin kannatetaan. Koko elokuvan kruunaa vahvasti mieleen jäänyt maestro Ennio Morriconen kaunis musiikki. Sitä tuli hyräiltyä koko viime viikko.

Katsoin itse elokuvasta vähän yli viiden tunnin dvd-version, jossa oli vain italiankielinen dubbaus. Elokuva on kaiketi puhuttu oikeasti kokonaan englanniksi, eli nyt italian kielen myötä iso osa näyttelijöiden työstä puuttui kokonaan. Toisaalta taas italiankielinen elokuva tuntui todella autenttiselta ottaen huomioon sen, mistä elokuva kertoi. En voisi kuvitellakaan kaikkia niitä vanhoja italialaisia puhumassa englantia. Dvd-versioni ei sisältänyt enkkudubbia. Pituus täytti kaksi dvd:tä, ja katsomiseen meni koko viikonloppu.

1900 on ainutlaatuinen tutkielma ajasta, elämästä ja maailman muutoksista. Se eroaa tunnelmaltaan vahvasti mistään näkemästäni eeppisestä elokuvasta. Suosittelen katsomaan tämän teoksen edes kerran elämän aikana.

Traileri ja linkkejä:

★★★★☆

http://www.imdb.com/title/tt0074084/

https://www.rottentomatoes.com/m/1900/

A History of Violence (2005)

A History of Violence (2005) lukeutui sellaisten elokuvien joukkoon, joita erilaiset elokuvanettisivut sattuvat mainostamaan sosiaalisessa mediassa ehkä hieman ylistäen. Tämäkin elokuva oli pari vuotta vanha tallennus, joka piti katsoa pois. Yleisesti ottaen elokuva oli ihan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava teos, joka tarjosi hieman erilaisen tarinankin.

Perheellinen Tom Stall on pienen amerikkalaiskylän asukas. Hän pitää omaa kahvilaa ja elää rauhallista elämää. Yhtenä päivänä kahvilaan astuu kaksi sekopäätä ryöstäjää. Stall pelastaa henkilökuntansa hengen ampumalla rosvot. Asia saa paljon julkisuutta. Seuraavaksi irlantilainen mafia saapuu Tomin kahvilaan ja väittää tuntevansa hänet. Stall kieltää kaiken, mutta mafian ahdistelun ja uhkailun myötä hän joutuu paljastamaan, että on ollut menneisyydessä Joey Cusack -niminen rikollinen ja joutunut pakoilemaan heiltä. Nyt tutut ”kaverit” haluavat Joeyn hengiltä ja hänen on hoidettava asiat selväksi rikollisten kanssa.

Pääosaa, Tom Stallia näyttelee Viggo Mortensen. Mortensenia ei ole näkynyt kovin monessa elokuvassa Taru Sormusten Herrasta -trilogian jälkeen. Hän saa aikaan luonnollisen tuntuisen näyttelysuorituksen hämmentyneestä ja salaperäisestä miehestä. Vastaparina on Maria Bello, joka onnistuu esittämään epäuskoisuutta ja hyväksymisen tuskaa sopivasti. Tarina perustuu John Wagnerin sarjakuvaromaaniin. Tämän takia pahikset sisältävät hitusen sarjakuvamaisuutta. Ed Harrisin näyttelemä Carl Fogarty on hurjan näköinen toisen silmänsä kanssa. William Hurt tuo lopussa mukaan sopivaa mustaa huumoria.

Elokuvan on ohjannut David Cronenberg, eli mukana on luonnollisesti ”Cronenbergmaisia” asioita. Kaikkein näkyvin on räikeän väkivallan esittäminen special effects -tyyppisesti. Luotien tai väkivallan jäljet ihmiskehoissa ovat aika irstaan näköiset. Pisteet Cronenbergille siitä, että hän uskaltaa! Mieleeni juolahtivat pakosti Kärpäsen (1986) hienot efektit. Leffan aloitus on myös hieno yli neljän minuutin kestävä otos. Elokuvassa oli mielestäni koko ajan sitä jotain mukaansatempaavaa, vaikka tunne pieneni katsomisen edetessä.

Tarinan voisi oikeastaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa esittelee kaikki hahmot ja kulminoituu kahvila-ammuskeluun. Toinen osa paljastaa pikkuhiljaa Stallin oikean henkilöllisyyden. Episodi hänen pojastaan lyömässä turpaan kiusaajaansa antaa vihjeen katsojalle Tomin erilaisuudesta. Tietenkin katsoja tajuaa asian melko nopeasti, eikä rikollinen menneisyys ole kovin yllättävä. Kun toinen joukkio pahiksia kuolee, siirtyy elokuva viimeiseen osaan, jossa ”Joey” menee tapaamaan viimeisen joukkion pahiksia. Lopussa perhe ikään kuin hyväksyy hänet ruokapöytään ja osaksi perhettä kaikesta huolimatta.

A History of Violence tuntuu menettävän osan vetovoimastaan loppua kohden. Cronenberg on kuitenkin saanut aikaan mainion leffan, jota kyllä kelpaa katsoa perjantapitsan kanssa.

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0399146/

https://www.rottentomatoes.com/m/history_of_violence/