torstai 22. kesäkuuta 2017

Härmä (2012)


Olen katsonut noin vuoden sisällä vain kaksi kotimaista elokuvaa. Härmä (2012) on näistä nyt toinen. Puukkojunkkarit on kieltämättä kyllä mehukas aihe suomalaiseksi elokuvaksi. Itselläni oli omat odotukseni elokuvaa kohtaan, mutta lähdin katsomaan sitä kuitenkin avoimin mielin. Kotimaisuus ei tarkoita, että elokuva olisi huono. Kotimaisuus tarkoittaa kuitenkin tiettyjä rajoitteita ja odotuksia.

Elokuva kertoo suuresta Välitalon perheestä 1800-luvulla. Veljeksistä Esko on vanhin ja oikeutettu perinteen mukaan perimään perheen tilan. Hän on kuitenkin luonteeltaan epärehellinen ja riidanhaluinen. Esko kylvää pelkoa puukollaan ja pitää alueen asukkaita kauhun vallassa. Matti on nuorempi veli, luonteeltaan rehellinen ja ahkera. Veljesten isä testamenttaa perintönsä Eskon ohi Matille. Se hajottaa perheen ja saa veljekset taistelemaan tilan omistusoikeudesta. Veljesten kiistan keskelle joutuu myös Aino, jota molemmat tavoittelevat. Aino on rakastunut Mattiin.

Härmässä on todella osaava näyttelijäkaarti. Kaikista henkilöistä kuitenkin Mikko Leppilammen näyttelemä Esko vie pahiksena potin kotiin. Lauri Tilkkasen Matti on charmikas, mutta ei pääse läheskään samalle tasolle. Härmässä on paljon samoja suomalaisissa elokuvissa esiintyviä kasvoja. Nimilistaan kuuluvat mm. Aku Hirviniemi, Eero Milonoff, Esko Salminen, Taneli Mäkelä, Olavi Uusivirta, Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Hietalahti. Pamela Tola tekee erinomaisen roolin Ainona. Erittäin hyvin toimii myös hahmojen välinen murteinen dialogi.

Elokuvan on ohjannut J.P. Siili. Osa kohtauksista pyörii paremmin, osa taas heikommin. Kokonaisuudessaan tarina ei oikein tunnu etenevän. Ohjaaja onnistuu rakentamaan monessakin kohtauksessa jännitystä, mutta ei tiedä mitä tehdä sillä. Ratkaisut ovat kummallisia ja suorastaan absurdeja. Kohtaus, jossa Esko seisoo aseen kanssa omassa joukkiossaan Mattia ja Kallea vastaan, on kuin spaghettiwesternistä. Asetelmassa olisi varaa johonkin todella räväyttävään. Esko ampuu kuitenkin vahingossa linnun ja kaikki nauravat. Loppuratkaisu on samanlaista päättämättömyyttä. Katsoja tietää, että Eskolle käy huonosti, mutta miten? Päätyykö hän käräjille vai kokeeko hän väkivaltaisen lopun? Niin monet annetut vaihtoehdot johtavat kuitenkin tylsään loppuratkaisuun.


Mielenkiintoista on analysoida Välitalon perheenjäseniä. Isä on hyvä ja viisas. Äiti on paha ja kiero. Matti on isänsä poika ja hyväsydäminen. Esko on äitinsä poika ja perinyt tämän ominaisuudet. Asetelma jakautuu koko ajan hyvään ja pahaan. Veljet hokevat sananlaskua "veljekset kuin ilvekset" tietäen sen, etteivät ole läheskään samanlaisia. Monet elokuvan mietteet keskittyvät hyvän ja pahan väliseen kamppailuun. Ohjaaja J.P. Siilin viljelemä selvä kuvasymboliikka tukee ihmisten jakautuneisuutta. Härmän perusajatukset ovat pohtivia ja suorastaan filosofisia.

Härmä nostaa aineksensa suomalaisesta kansanperinteestä ja kirjallisuudesta. Lainauksia ja viittauksia on erittäin helppo löytää. Halu Ainosta viittaa Kalevalaan. Estynyt rakkaus ja maaoikeuskiistat ovat ajattomia kansallisromanttisen kirjallisuuden teemoja. Veljesten väliset suhteet ja alkoholismi tuovat väistämättä mieleen Seitsemän veljestä. Tietyllä tasolla tutusta ja turvallisesta nauttii. Toisaalta taas liika arvattavuus ja omaperäisyyden puute tekevät enemmän hallaa elokuvalle. Sankari on tarinassa jatkuvasti alakynnessä.

Härmä on oikein hieno suomalainen elokuva, mutta aineksia parempaankin teokseen olisi omasta mielestäni ollut. Ehkäpä se pienin loppuviimeistely kokonaisuudessa olisi kaivannut  enemmän puukkoa. Ikärajan K16-puitteissahan sitä mentiin.

★★☆☆

Traileri ja linkki:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti