Kingdom of Heaven (2005)

Kingdom of Heaven (2005) - Elokuva-arvostelu

Olen usein miettinyt, että mikä olisi sellainen hyvä eeppinen elokuva, joka kertoo ristiretkistä. Kingdom of Heaven on tähän lajityyppiin kuuluva jokseenkin nopeatempoinen teos, joka kertoo 1100 -luvun Jerusalemista ja siihen liittyvistä taisteluista. Leffa edustaa nykyajan spektaakkeleita, sillä teos on tehty vuonna 2005. Lähdin katsomaan elokuvaa ihan hyvillä mielin, sillä isäni on kehunut sitä jonkin verran.

Elokuvan juoni on melko yksinkertainen. Pienessä ranskalaiskylässä Ibelin -nimisen sepän perhe on kuollut. Ibeliniä tapaamaan saapuu ristiretkiläisjoukkio, jota johtaa Paroni Godfrey, Ibelinin isä. Ibeliniä pyydetään mukaan Jerusalemiin, sillä siellä hän voi parantaa vaimonsa synnit. Aluksi mies suhtautuu epäluuloisesti, mutta viimein lähtee miesten mukaan. Matkalla joukkion kimppuun hyökätään ja Godfrey haavoittuu kuolettavasti. Ennen kuolemaansa Godfrey antaa Ibelinille arvonimensä ja luovuttaa kaiken omaisuutensa sekä käskee matkustamaan Jerusalemin alueille maillensa puolustamaan kansaa.

Elokuva kunnioittaa saraseeneja ja heidän kulttuuriaan. Kun Ibelin haaksirikkoutuu lähelle Jerusalemia, kaksi saraseenia väittää tämän hevosen kuuluvan heille. Ibelin taistelee hevosen puolesta samalla tappaen saraseeni-isännän. Hän jättää palvelijan henkiin ja pyytää neuvoa Jerusalemiin. Siellä hän vapauttaa palvelijan ja antaa jopa hevosenkin tälle. Palvelija vastaa Ibelinille, että tämä kerää teostaan kuuluisuutta ja kunniaa saraseeniväestöltä. Käykin ilmi, että palvelija oli oikea isäntä. Tämä teko pelastaa lopulta Ibelinin hengen, kun miehet tapaavat Ibelinin häviämässä taistelussa. Saraseenit esitetään muutenkin älykkäinä, viisaina ja järkevinä ihmisinä.

Jerusalem on kaupunki, joka on pyhä sekä kristityille että muslimeille. 1100-luvulla kaupunki elää rauhassa ristiretkeläisten ja saraseenien välillä. Kristityt periaatteessa hallitsevat kaupunkia nuoren, mutta sairauden väsyttämän kuninkaansa kautta. Saraseeneja hallitsee itse Saladin. Kuka tahansa historiaa lukenut tietää Saladinin maineen loistavana päällikkönä ja kunniakkaana miehenä. Ranskalaissotafanaatikot Reynard ja Guy de Lusignan aiheuttavat lopulta sodan sooloilullaan ja nuori kuningas kuolee. Reynardista tulee kuningas ja hän päättää lähteä sotaan Saladinia vastaan, mutta häviää surkeasti. Ibelinille jää tehtäväksi puolustaa Jerusalemia - taivasten valtakuntaa.

Ibeliniä näyttelee Orlando Boom ja tämän isää Liam Neeson. Nämä ovat elokuvan kovimmat nimet. Molemmat suoriutuvat rooleistaan kiitettävän hyvin. Orlando Bloom oli ihan sopiva pääosanäyttelijä, vaikka mies vaikuttaakin paikoittain tylsistyneeltä. Saraseenien ja Saladinin rooliin on taas hankittu autenttisempia näyttelijöitä, luultavasti arabeja, mikä oli onnistunut asia sekin. Jerusalemin spitaalinen kuningas jää mielenkiintoisen mysteeriseksi henkilöksi naamionsa taakse. Guy de Lusignanin näyttely oli ihan pelleilyä. Reynardin vakavampaa. Hahmoista vain kuningatar Sibylla jää harmillisesti liian sivuun tapahtumista.

Saladin ja saraseenijoukot.

Elokuvan on ohjannut Ridley Scott, eli kova nimi on hänkin. Elokuvalla on kestoa yli kaksi ja puoli tuntia, mutta silti minulle jäi sellainen fiilis, että kaikki eteni liian nopeasti. Elokuvan aihekin on semmoinen, että siitä saisi oikein vanhanaikaisen yli kolmetuntisen eeppisen spektaakkelin mitä 50-60 -luvuilla tehtiin. Moni kohtaus olisi toiminut paremmin, jos niiden olisi annettu kehittyä rauhassa. Samalla lailla muutamien hahmojen kehityskaari jäi vajaaksi. Luin netistä, että leffasta olisi myös 194 -minuuttinen ohjaajan versio. Ehkä katson sen seuraavaksi kun tämän teoksen katsastan joskus uudelleen.

Leffan parhaimmaksi ansioksi voitaisiin lukea hyvin toteutetut ja suuren luokan taistelukohtaukset. Etenkin lopussa Jerusalemin piiritys on jännittävää katseltavaa, kun saraseenit yrittävät päivä toisensa jälkeen vallata kaupunkia. Orlando Bloom osaa heiluttaa miekkaa ja komentaa kaupunkilaisia. Lopulta sovitaan ehdoista ja piiritys loppuu. Toinen leffan ansioista on hyvä dialogi, joka viittaa usein siihen mitä aikaisemmin on sanottu tai tapahtunut. Ainut miinus on taas kerran jonnekin jäävä musiikki. Mikä siinä musiikissa on niin vaikeaa? Katsoin netistä elokuvan arvioita ja kovasti tätä on haukuttu. Minusta leffa oli ihan hyvä kertomus ristiretkeläisistä.

Kingdom of Heaven käsittelee aihetta, joka on vielä tänä päivänäkin ajankohtainen. Israel on edelleen tulenarka paikka, jossa kaksi kansaa pyrkii elämään uskontonsa synnyinalueilla. Kun Ibelin kysyy Saladinilta minkä arvoinen Jerusalem on, niin Saladin vastaa: "Ei minkään. Ja kaiken."

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0320661/

https://www.rottentomatoes.com/m/kingdom_of_heaven/

2001: A Space Odyssey (1968)

2001: A Space Odyssey (1968) - Elokuva-arvostelu

Stanley Kubrick on kenties se kaikkien aikojen paras ohjaaja. Itse ainakin pidän häntä parhaimpana elokuvantekijänä kautta aikojen. 2001: Avaruusseikkailu on miehen ainut scifielokuva, mutta luoja, kuinka hyvä se onkaan. Kubrick käytti aikansa tekemällä omanlaisia elokuvia. 2001: Avaruusseikkailu on kunnianosoitus tieteiselokuville. Mitään tällaista ei ollut koskaan nähty. Kaikki aikaisemmat tieteiselokuvat olivat olleet vähemmän todentuntuisia. Tämä oli ja on se tieteiselokuva, joka määritteli genren lopulliseen muotoonsa.

Tarinankerronta on eeppistä. Alussa kuullaan vain musiikkia, joka varmasti nostattaa tunnelman jo kattoon. On kuin meille esitettäisiin avaruuden kylmyyttä ja julmia olosuhteita. Sitten MGM:n harvinainen logo ilmestyy ja Also Sprach Zarathustra pärähtää soimaan. Kaikkien varmasti tuntevat elokuvan soundtrackin, sillä niin paljon sitä on lainattu, käytetty ja arvostettu. Tiedän viittauksia elokuvaan vaikka mistä. Osasin siis jo odottaa kaikenlaista etukäteen, mutta se ei elämystäni pilannut. Muistan jopa yläkoulussa pitäneeni esitelmän toisesta elokuvan tunnetuimmasta kappaleesta: Straussin Tonava kaunoisesta. Klassinen musiikki tosiaan sopii avaruuteen.

Elokuva on jaettu kolmeen osaan. Näistä ensimmäinen keskittyy ihmiskunnan alkuhetkiin. Näemme apinalaumoja elämässä aavikontyyppisessä ympäristössä. Upeita maisemia sekä karvaisia apinoita. Vaikka ehkä nykyaikana apinat näyttävät hiukan huvittavalta, on ne näytelty todella taitavasti aina käytöksestä ilmeisiin ja eleisiin. Laumat elävät riitaisesti. Vedestä kilpaillaan ja petoeläimet hyökkäilevät. Lopulta eläimet heräävät mystisen monoliitin ilmestyttyä. Ihmislaji keksii aseiden käytön ja niiden avulla puolustautumisen. Jakso kuvaa sitä kuinka ihminen aloittaa matkansa sotaisena lajina kohti nykyaikaa. Kyllähän se pistää miettimään, että jostain tuommoisesta kaikki on lähtöisin.

Toinen jakso alkaa kaiketi elokuvahistorian yhdellä parhaimmalla leikkauksella. Ihmisapina heittää luun ilmaan. Leikkaus tapahtuu ja luun tilalla nähdään samanmuotoinen avaruusalus kiertämässä maapalloa. Upea aikasiirtymä. Tonava kaunoinen soi ja avaruusalukset tanssivat musiikin mukana avaruusvalssiaan. Kauniin runollista katsottavaa. Kansainvälisyys korostuu alusten ja avaruusaseman välityksellä. Käy ilmi, että kuusta on löydetty samanlainen monoliitti, kuin minkä apinat näkivät. Tämä on ilmiselvä todiste siitä, että maan ulkopuolista elämää on olemassa. Monoliitti näyttäisi lähettävän myös signaalia Jupiteriin. Sinne on siis lähdettävä.

Kolmas elokuvan jaksoista kertoo juurikin kyseisestä Jupiter-tehtävästä. Paikkaan on lähetetty viisihenkinen miehistö, joista 3 on horroksessa. Hereillä ovat vain astronautit David (Dave) Bowman, jota näyttelee Keir Dullea, ja Frank Poole, jota näyttelee Gary Lockwood. Mukana on myös supertietokone HAL 9000, joka samalla on vastuussa aluksen toiminnoista. Halia ääninäyttelee rauhallisen tyynesti Douglas Rain. Tämä on ainut osa elokuvasta, joka edistyy juonellisesti. Tehtävä on salainen ja tulee selviämään vasta perillä Jupiterissa. Tietokone Hal epäilee astronauttien jaksamista ja selviytymistä tehtävässä ja virheellisesti ilmoittaa oikosulusta eräässä aluksen osasta. Kun vikaa ei löydykään, astronautit alkavat neuvotella Halin sulkemisesta moduulissa niin, ettei tietokone kuulisi. Astronautit eivät vain ota huomioon sitä, että Hal pystyy lukemaan huulilta kaiken sen, mitä he sanovat. Väliaika.

Kaikkein musitettavin osa elokuvaa on varmasti supertietokone HAL 9000 ja kuvaus teknologian kääntymisestä ihmistä vastaan. Elokuvantekijät ajattelivat melko positiivisesti valitessaan vuoden 2001 olevan jo teknologisesti näin edistynyt. Tosiasiassa olemme vasta pikku hiljaa kulkemassa kohti tekoälyä, eli tämä elokuvan aihe on edelleen pelottava ajatus sekä ajankohtainen yhteiskunnassamme. Supertietokone Hal on tehty täydellisen virheettömäksi ja se onkin pahin virhe. Avaruudessa vaarallisinta ei olekaan paikan olosuhteet, vaan teknologia itse.

Väliajan jälkeen alkaa viimeinen osio. Hal tappaa Frankin avaruudessa niin, että tämän happiletku katkeaa. Dave lähtee pelastamaan Frankia ja tämän aikana Hal lukitsee Daven ulos aluksesta tappaen samalla horroksessa olevat astronautit. Seuraa kaunis äänetön kohtaus, kun Dave menee aluksen sisään hätäsisäänkäynnistä. Dave sulkee Halin ja saa tietää tehtävän tarkoituksen. Ainoana eloonjääneenä, Jupiteriin saavuttuaan, hän kulkee mustan aukon läpi. Tämä kohtaus on monien minuuttien efektimaraton. Osittain jotkut filtterit ovat jopa hieman typeriä, sillä moni niistä on ilmiselvästi pätkiä maa-alueista, kuten merestä tai kallioista ja niihin on lisätty värifiltteri. Nykyaikana tuommoisia voisi tehdä jopa ihan movie makerilla. 60-luvulla kohtaus on ollut niinkin trippi, että hipit tulivat aikanaan katsomaan elokuvaa vain tuon kohdan takia.

Elokuvan lopetus onkin sitten aikamoinen. Elokuvan tekijät sanoivat, että halusivat herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa niihin vastauksia. Näin on todellakin lopussa, sillä kukaan ei oikeasti tiedä mitä tapahtuu. Dave saapuu viktoriaaniseen huoneeseen ja elää siellä loppuelämänsä. Jotkut ajattelevat huoneen olevan kuin eläintarhan aitaus, jossa avaruusoliot tutkivat Davea ja ihmistä yleensä. Saapuessaan huoneeseen ihmiskunta on saavuttanut tietyn pisteen kehityksessään ja on valmis seuraavaan. Toisaalta kohtaus kuvaa myös aikaa. Dave näkee vanhemman itsensä, joka näkee vanhemman itsensä, joka näkee vielä vanhemman itsensä kuolinvuoteella. Silmänräpäyksiä ja koko elämä on jo ohi. Kuolinvuoteella taas salaperäinen monoliitti ilmestyy ja Dave kurkottaa sitä kohti, ylettymättä siihen. Hän syntyy uudelleen "maalapsena" ja epookki päättyy.

On käsittämätöntä, että tämä elokuva on tehty jo 60-luvulla. Suurin osa lavasteista on uskomattoman yksityiskohtaisesti rakennettu. Jäin useaan otteeseen miettimään, että miten ihmeessä tuokin kohtaus on kuvattu tai tehty. Kaikki näyttää ja tuntuu niin uskottavalta. Täytyy mainita se, kuinka leffan tekovaiheessa ihminen ei ollut matkustanut vielä edes kuuhun. Yksityiskohtien ja tarkkuuden määrä monissa avaruuteen liittyvissä asioissa ja lavasteissa on hämmästyttävä. Vaikka ajan hammas olisikin syönyt tehosteita, niin elokuvan tarina ja teema ovat ajattomat.

Kubrick one point perspective.

Elokuva on monellakin tapaa kokeellinen. Teos voi olla jumalattoman raskas katsojalle, sillä dialogia ei kuulla elokuvan ensimmäisessä eikä viimeisessä puolessa tunnissa. Hitaasta etenemisestään huolimatta ainakin itse jaksoin koko ajan katsoa, sillä Kubrickin tarjoama visuaalisuus on aivan omaa luokkaansa. Elokuva etenee äärettömän rauhallisesti ja harkitusti. Monet kohtaukset ja kuvakulmat ovat niin tyypillistä Kubrickia. Loppupuolen efektit ovat ihan pelkkää aikakautensa testausta, mutta samalla kummallista silmäruokaa. On harmi, että nykyaikana ei todellakaan tehdä enää mitään näin taiteellista tai pohtivaa elokuvaa. Jopa aikanaan tällä teoksella oli omat riskinsä jäädä flopiksi.

Kuten jo tekstistäni tulee ilmi, elokuva on todella filosofinen ja pohtii ihmiskuntaa ja paikkaamme maailmankaikkeudessa. On kuin Dave kurkottaisi lopussa siihen kaikkeen mitä emme saa koskaan selville. Jäljelle jää vain uusia sukupolvia elämään ja kokemaan tätä maailmaa. 2001: Avaruusseikkailu oli unohtumaton kokemus, joka jää kummittelemaan mieltä pitkäksi aikaa. Tämä on se kaikkien aikojen paras scifi-elokuva.

★★★★★

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0062622/

https://www.rottentomatoes.com/m/1000085-2001_a_space_odyssey/

Jurassic World (2015)

Jurassic World (2015) - Elokuva-arvostelu

Jurassic World on Jurassic Park -sarjan neljäs elokuva sekä oiva uudelleenkäynnistys dinosaagassa. Elokuvasarja on aina ollut lähellä sydäntäni, ja lapsena tulikin hankittua alkuperäinen trilogia dvd:lle. Rupesin odottamaan neljättä elokuvaa, mutta odotuksesta tulikin pitkä. Jurassic World oli kauan aikaa tuotantohelvetissä. Välillä projekti pulpahti taas esille, mutta sen jälkeen taas hävisi. Luulin jo, ettei koko leffaa tehtäisikään. Vuonna 2015 monien odotus loppui. Itse katsoin elokuvan vasta nyt.

Juoni on sitä tavallista. Ensimmäisessä elokuvassa katastrofiksi muuttuneelle saarelle on avattu uusi onnistunut dinosauruspuisto. Paikka on ollut avoinna jo pitkään, jopa niin kauan, että tavalliset ihmiset eivät jaksa kiinnostua enää normaaleista dinosauruksista. Tutkijat ovat kehittäneet saarelle ihan uuden geenimuunnellun hirviön, Indominus Rexin, josta tulisi paikan uusi vetonaula. Enemmän kokoa = enemmän hampaita = enemmän yleisöä. Sitten tapahtuu se minkä kaikki tiesivätkin: elukka pääsee vapaaksi ja lähtee riehumaan samalla aiheuttaen uuden katastrofin.

Viittauksia alkuperäiseen elokuvaan viljellään paljon. On kuin alkuperäiselle Spielbergin elokuvalle tehtäisiin kunniaa aina kun se on mahdollista. Tällä kertaa saarelle matkustaa 2 veljestä tätinsä Clairen luo, joka toimii saaressa korkea-arvoisessa työssä. Näemme vanhan puiston raunioita. BD Wong tekee paluun vanhaan rooliinsa aasialaisena tiedemiehenä Dr. Henry Wu:na. Entisen puiston kohtaloa pidetään tabuna. Kun yksi paikan työntekijöistä pitää yllään Jurassic Park -paitaa, hän saa nuhteluita asiasta. Dinosauruksista raptoreihin keskitytään paljon ja vierailee se T Rexikin leffassa myös.

Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan. Yleensä hyviä lapsinäyttelijöitä näkee tämän luokan elokuvissa harvoin. Nyt nuoria veljeksiä näyttelevät Ty Simpkins ja Nick Robinson tekevät nappisuorituksen Graynä ja Zachina. Hieman vastenmielisen impulsiivista Clairea näyttelee Bryce Dallas Howard korkokenkineen myös ihan onnistuneesti. Armeijahullun pahiksen rooliin on hankittu Vincent D'Onofrio hieman ironisesti. Hänkin tekee ihan hyvän näyttelijäsuorituksen, mutta kaikkien loiston vie mennessään Chris Pratt, Hollywoodin uusi kuuma nimi roolissaan raptorikouluttaja Owenina. Hän saa jopa sanoa kaikki PG 13 -ikärajan sallivat kirosanat.

Kenties elokuvan hienoin puoli ovat upeat tehosteet. Tietokoneella tehdyt fantastiset dinosaurukset, dinoesitykset ja puiston tarjoamat laitteet sekä nähtävyydet edustavat futuristista maailmaamme. Vaikka monet asiat jätetäänkin selittämättä saaren toiminnasta ja dinoista, elokuva pystyy vakuuttamaan katsojaa hyvin pitkälle. Tämän ansiosta voimme melkeinpä itse eläytyä olevamme paikan päällä katsomassa dinosauruksia. Vaikka välillä Green Screen olisikin räikeää, niin nyt se ei haittaa. Melkeinpä voisi sanoa, että noin hienolla paikalla riittäisi oikeasti loputtomasti kiinnostuneita kävijöitä, vaikka juoni väittääkin muuta.

Toinen elokuvan hyvistä puolista olivat mielenkiintoiset sivuhahmot. Ihmiset eivät olleet tyypilliseen Hollywoodin tapaan kaikki puhtaita amerikkalaisia, vaan tärkeät sivuhahmot edustivat erilaisia etnisiä ryhmiä. Saaren omistaja ja biljonääri, herra Masrani on intialainen, toinen raptorikouluttajista on tummaihoinen afrikkalainen (vakuuttavaa ajatellen villieläimiä Afrikassa) ja turva-armeijan päällikkö on aasialainen. Kaikkia pidetään moraalisesti tasa-arvoisina, vaikka heidän esittämänsä hahmot tekevätkin virheitä.

Harmillisesti elokuvan puolen välin jälkeen harkitusti rakennettu kokonaisuus lässähtää kasaan. Tilaa tehdään action-kohtauksille ja tehostemässäilylle, jolloin monet juonelliset seikat sysätään syrjään. Myös koko "raptoreista tulee hyviä armeijan välineitä" -juttu olisi voitu jättää pois. Juoniaukkoja keksii koko ajan, jopa todella ilmeisiä sellaisia. Dinosaurustaistelut näyttävät kyllä pirun hienoilta. Indominus Rex on pahana dinona hieman ristiriitainen, koska se osasi vaikka ja mitä. Annettu ikäraja PG 13 verottaa sekin elokuvan sisältöä, sillä emme näe mitään niin raakaa kuin alkuperäisissä elokuvissa. Lentoliskojen hyökkäys ihmisjoukon niskaan olisi voinut olla paljon hurjempi.

Ohjaaja Colin Trevorroville elokuva oli aikamoinen läpimurto. Elokuva oli sen verran kova menestys, että se tienasi avausviikonloppunaan jopa 200 miljoonaa dollaria ja kiipesi yhdeksi maailman nopeiten ja eniten tienanneista elokuvista koskaan. Tuli pikkuisen lisää rahaa tuottajana toimineen Spielbergin taskuihin. Kaikkien hyvästä työstä huolimatta, tässäkin leffassa oli musiikkiongelma. Miksei näihin ison luokan elokuviin enää tehdä hyvää muistettavaa saatikka nautittavaa musiikkia? John Williamsin tunnari kuultiin kyllä muutamaan kertaan, mutta siihen se jäikin.

Jurassic World oli parempi elokuva kuin osasin odottaa. Elokuvan sanoma tiivistyy siihen, että ihminen ei pysty hallitsemaan luontoa, vaan oikeasti olisi vain osa ruokaympyrää, jos dinot edelleen eläisivät maapallolla. Ahneus koituu kohtaloksi, eikä liika varovaisuus ole koskaaan turhaa. Leffa on ihan hyvä esimerkki siitä, kuinka elokuva voi olla jatko-osa, sekä reboot jollekin niinkin legendaariselle sarjalle kuin Jurassic Park.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0369610/

https://www.rottentomatoes.com/m/jurassic_world/

Boyz n the Hood (1991)

Boyz n the Hood (1991) - Elokuva-arvostelu

Boyz n the Hood, suomeksi Kulman kundit, on upea katukuvaus Los Angelesin ghetoista. Vuonna 1991 valmistunut elokuva oli käsikirjoittaja-ohjaaja John Singletonin debyytti ja samalla läpimurto elokuva-alalla. Jo elokuvan nimi on lupaavan leikittelevä. Nimen n -kirjain viittaa joko englanninkieliseen sanaan "and" tai "in", jolloin katsoja saa päättää itse onko elokuvan nimi "Boyz in the Hood" vai "Boyz and the Hood". Nimestä huolimatta kyseessä on huikean hyvä elokuva ihmisistä ja ihmisyydestä vaikeissa oloissa.

Kulman kundit on kasvutarina. Elokuva kertoo Tre Styles -nimisen pojan elämästä ja kasvamisesta jengien valtaamilla kaduilla. Teos on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyy Tren elämään 10-vuotiaana lapsena vuonna 1984 ja toinen osa aikuisuuden alkuun yhdeksän vuotta myöhemmin. Samalla tavalla seurataan Tren kavereiden, Rickyn ja Pullan elämää ghetossa. Vanhempaa Tretä näyttelee vakuuttavasti Cuba Gooding Junior. Rickyn roolissa nähdään Morris Chestnut ja Pullan roolissa Ice Cube, joista molemmat tekevät näyttelijädebyytin. Tren viisaana isänä nähdään Laurence Fishburne, joka tekee mielestäni parhaimman näyttelijäsuorituksen.

Elämä ghetossa on usein raadollista. "Haluatteko nähdä ruumiin?" On järkyttävää nähdä lasten menevän tutkimaan veristä kujaa tai ammuttua mätänemään jätettyä ruumista. Yksi lapsi kehuskelee sillä kuinka isoveli antoi tälle aseen. Varastelu, pahoinpiteleminen ja väkivalta on mukana elämässä niin vahvasti, ettei haisevan ruumiin näkeminen näytä tuntuvan missään. Aikuisiällä mukaan astuvat mukaan usein vielä jengit ja huumeet. Aikuisuuden paineet ja elämä puristavat henkilöitä eri lailla. Vaikuttavin kohtaus on Tren murtuminen tyttöystävänsä luona. "En olisi uskonut, että itken naisen edessä."

Elokuva haluaa viestiä, kuinka erilaiset lähtökohdat vaikuttavat ihmisten elämään. Tren isä on vastuuntuntoinen ja todella opettavainen. "Vain oikea mies kasvattaa lapsensa." Isänsä opeilla ja avulla Tre onnistuu välttämään gheton huonoimmat puolet. Tren kavereilla ei mene yhtä hyvin. Ricky ja Pulla ovat veljeksiä, vaikka heillä on eri isät. Tämä aiheuttaa veljesten välillä riitaa, sillä äiti suosii enemmän Rickyä. Ricky tekee huonoja valintoja, joista hankalin on varhainen isyys. Pulla hakee taas hyväksyntää jengeistä.

Teos edustaa afrikanamerikkalaista elokuvaa. Yleisesti koko USA:n elokuvateollisuus on aina ollut vahvasti valkoisten hallitsemaa. Tämä elokuva on mustien tekemä, ja pääosin mustille tarkoitettu. Monet asiat esitetään katsojille juuri niin kuin ne ovat, usein syrjivänä tummaihoisia kohtaan. Lukion pääsykokeet on pääosin suunniteltu valkoihoisia varten. Vain matematiikka on universaalia. Armeijassa ei ole sijaa tummaihoisille. Se on valkoisten hallitsema armeija. Miehet kutsuvat naisia huoriksi ja nartuiksi. Samalla lailla elokuva kritisoi monia muitakin asioita, joissa poljetaan mustia. Teos on osa sitä vähemmistöä joka saa harvoin äänensä näin kuuluville.

Musiikin käyttö on myös lahjakasta. Elokuvan soundtrack vaihtelee räpistä hip hopiin ja toisinaan taas 80-luvun pop-musiikkiin. Tämä tuo leffaan mukaan autenttisuutta, jota monesta muusta elokuvasta puuttuu.

Upein sisältö elokuvassa nähdään loppupuolella. Kun Ricky murhataan, Tre meinaa nousta väkivaltaan mukaan ja uhmata isäänsä. Tre tajuaa väkivaltaan ajautumisen olevan väärä ratkaisu. Samalla hän voittaa kaiken sen minkä monet ihmiset häviävät elämässään. Pullan dialogi kritisoi voimakkaasti Amerikkaa siitä, kuinka se keskittyy ulkomaiden asioihin samalla unohtaen mitä omilla kulmilla tapahtuu. Rickystä ei kerrota mitään. On vain sotia ulkomailla. Samalla Pulla hyväksyy sen, ettei voi elämälleen ja rikoksilleen mitään. Hän on osa jatkuvaa kiertokulkua. Pullan käveleminen kadulla ja häviäminen kuin tuhka tuuleen on elokuvan upein leikkaus. Kerrotaan, että hän saa surmansa kahden viikon kuluttua kostoksi Rickyn kostosta. Saamme sen jälkeen tietää, että Tre pääsee opiskelemaan ja pois kaikesta entisestä.

On kuin haluttaisiin välittää sanomaa tummaihoisten nuorten kohderyhmälle siitä, kuinka turhaa sotiminen ja tappaminen jengeissä on. "Eikö meillä voisi olla edes yhtä iltaa niin ettei ketään ammuttaisi?" Faktat alkuteksteissä ovat karua luettavaa: Joka kahdeskymmenes tummaihoinen mies murhataan elämänsä aikana. Samalla lailla lopussa käsketään suoraan "edistämään rauhaa".

Itse afrikanamerikkalaisia edustava ohjaaja John Singleton on itse kokenut gheton elämän ja tätä kautta tuonut esille omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan. Näin hän on pystynyt käsittelemään omaa elämäänsä filmin muodossa. Boyz n the Hood sai aikoinaan 2 oscar-ehdokkuutta, mm. ohjauksesta. Mainittakoot vielä se uskomattomin fakta, että ohjaaja Singleton oli vasta 24-vuotias saadessaan ehdokkuuden. Nuorin koskaan tämän kunnian saanut ohjaaja.

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0101507/

https://www.rottentomatoes.com/m/boyz_n_the_hood/

Navaronen tykit (1961)

Navaronen tykit (1961) - Elokuva-arvostelu

Navaronen tykit (1961) on eeppisen luokan sotaelokuva, mutta samalla aikamoinen sekametelisoppa. Leffa perustuu Alistair MacLeanin samannimiseen romaaniin. Teos edustaa 60-luvun sotaspektaakkeleita ja sisältää ajalle ominaista rauhallista tarinankerrontaa. Ostin elokuvan Helsingistä 5 eurolla ajatellen sen olevan hyvä "pitkä" toisen maailmansodan elokuva. Nyt katsomisen jälkeen voin sanoa, että eipä se sitä oikein ollut.

Elokuva kertoo englantilaisten salaisesta tehtävästä tuhota pienellä sabotaasijoukolla kaksi Kreikan Navaron saarella sijaitsevaa natsien tykkiä. Taktisesti vaikeassa paikassa olevat tykit aiheuttavat hirveää tuhoa liittoutuneiden aluksille. Tykkejä ei voi pommittaa, sillä ne on suojattu raskaasti bunkkereilla ja muilla esteillä. Englantilaiset kokoavat ryhmän, jolle annetaan tehtäväksi yrittää tuhota Navaronen tykit. Kaikkea hankaloittaa vielä brittien tuleva merioperaatio pelastaa lähisaarelta 2000 loukussa olevaa miestä. Mielenkiintoinen konsepti elokuvalle siis.

Pääosia näyttelevät Gregory Peck, David Niven ja Anthony Quinn. Kovan luokan nimiä. Peck ei oikein sovi elokuvaan. Hän on liian amerikkalainen ollakseen brittikapteeni Mallory. Luultavasti näyttelijä on valittu elokuvaan pakolliseksi Hollywood-komeudeksi. Näytteleminen tuntuu miehen kohdalla myös hieman elottomalta. Rumempia naamoja esittelevät sitten Niven ja Quinn. Niven on hieman liian vanha rooliinsa eikä hänkään tunnu aivan vakuuttavalta roolissaan räjähde-eksperttinä. Quinnin roolitus on kaikkein onnistunein, sillä kreikkalaiseverstin hahmo on elokuvan vakuuttavin.

Kuten sanottu, elokuva on aikaansa edustava, hitaasti etenevä teos. Se lähtee liikkeelle armeijan tiloista ja näyttää sabotaasijoukon koko matkan tykeille asti.  Mukaan mahtuu merimatka, haaksirikko, vuorikiipeilyä, matkustamista, raunioita, pakoilua ja lopulta itse operaatio. Verkkaisesti etenevät tapahtumat saavat silloin tällöin tuulta purjeittensa alle. Natsien laivan haltuunotto ja haaksirikko ovat ihan mielenkiintoisia kohtia. Yleisesti kaikki on kuitenkin tylsää ja mielenkiinnotonta. Pituutta elokuvalla on 2 ,5 tuntia. Tämä on aivan liikaa mille tahansa leffalle, jonka tarina ei vedä.

Elokuvassa on monta aivan päätöntä kohtausta. Jatkuvuus kusee milloin mistäkin. Näemme tilanteen, jossa talossa piilossa oleva ryhmämme näkee rakennuksen olevan saarrettu. Peck ryntää ikkunasta toiseen nähdäkseen natsien kerääntyvän talon ympärille tuoden mukanaan suuren arsenaalin aseita. Miten kohtaus ratkeaa? Päähenkilömme kiipeävät epämääräisesti talon ullakolle. Siinä ratkaisu. Seuraavassa kohtauksessa he ottavat osaa häätapahtumaan kaupungin torilla kaikkien näkyvillä, kuin äskeistä ei olisi sattunutkaan. Toinen typerä kohtaus oli ryhmän pako natsien kranaatinheittimien luota. Suuri jalkaväkijoukko olisi saanut englantilaiset hetkessä kiinni. Kaikesta huolimatta seuraavassa kohtauksessa mitään natseja ei enää näy.

Lopulta kun päästään pitkän sekoilun jälkeen itse tykkien luo, on katsoja toivonut elokuvan loppumista jo pitkään. Itse loppuratkaisu jää melko tympeäksi, vaikka jännitystä luodaankin hissillä ja parilla tykinlaukauksella. Koko elokuvan ajan tapahtumia on jaettu päiviin. Ensimmäinen päivä, toinen päivä jne. Tykkien räjäyttäminen on "viimeinen päivä".  Toisin sanottuna, tässä nyt se ratkaisu teille, hyvät katsojat. Vain Niven ja Peck ovat tykkien luona. Muut sotivat epämääräisesti jossain muualla. Muutama ryhmän jäsenistä kuolee. Sitten tykit räjähtävät ja elokuva loppuu.

Luin netistä, että leffan tarkoitus oli olla sodanvastainen. Tätä ideaa tukeva kohtaus ei taas vakuuta tippaakaan. Nivenin hahmo saa hepulin Peckin esittämälle Mallorylle. Yksi joukkion henkilöistä on satuttanut jalkansa vuorikiipeilyonnettomuudessa ja häntä kannetaan paareilla mukana miltei koko elokuvan ajan. Käykin ilmi, että kapteeni Mallory on pitänyt miesparkaa mukana vain siitä syystä, että tämä levittäisi väärää tietoa (jota luulee oikeaksi) saksalaisille ryhmän sijainnista ja aikeista. Siitä sitten väännetään ja itketään miten epämoraalinen ja törkeä kapteeni on ollut. Epäinhimillistä ei sitten varmaan ole se tappaminen, jota joukkio on koko ajan harrastanut? Sodan raakuudesta puhumattakaan?

Oikeasti mitään Navaronen tykkejä ei ollut olemassakaan. Epäilen myös sitä, kuinka hyvin romaani kääntyy elokuvaksi. Pakollisia muutoksia kirjasta ovat varmaankin lisätyt naishahmot ja surkea rakkauskuvio Peckin ja mykän vakooja Annan välillä. Suorastaan nauroin, kun he suutelivat. Naishahmot eivät ilmeisesti kuuluneet teokseen, eivätkä liiemmin sotaan. Tulee mieleen vain Hollywoodin pakolliset ja tutut kuviot, jotka on tungettu väkisin elokuvaan. Mielenkiintoisempana olisin nähnyt Quinnin ja vastarintanaisen suhteen jos rakkautta oli pakko lisätä.

Kokemuksena Navaronen tykit oli heikko, korkeintaan keskiverto elokuva. Aikanaan se on varmaan ollut ihan kova sotaleffa, mutta ei mene enää nykyään helposti läpi. Kiinnitän elokuvia katsoessani aina huomiota ohjaukseen ja musiikkiin. Ohjaus oli ihan mukiinmenevää, mutta musiikki oli jotenkin omituinen valinta tähän sotaelokuvaan. Harmittaa se 5€, koska yleensä ostan kaikki elokuvani 3 eurolla divarista. Tämänkin elokuvan olisin löytänyt jostain sen 2€ halvemmalla.

★★☆☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0054953/

https://www.rottentomatoes.com/m/guns_of_navarone/

Angry Video Game Nerd: The Movie (2014)

Angry Video Game Nerd: The Movie (2014) - elokuva-arvostelu

Vihainen videopelinörtti, James Rolfe, on legenda. Vuonna 2004 hän teki videon, joka kritisoi voimakkaasti Nintendon Castlevania II-peliä sen sisältämien vikojen takia. Videota seurasi muutama muu arvostelu muista Rolfen huonoista lapsuudenajan peleistä. Vuonna 2006 hän laittoi nämä kyseiset videot Youtubeen ja ne saivat suuren suosion. Tämä sai Rolfen jatkamaan videoiden tekoa ja pikku hiljaa syntyi kaikkien suosima hahmo: Angry Video Game Nerd. (AVGN)

Vihaisen nörtin jaksoja on tällä hetkellä jo yli 130 ja jokaisella videolla on miljoonia näyttökertoja. Ei ole siis mikään ihme, että mies halusi tehdä hahmolleen oman elokuvan. Ilmeisesti projektin on annettu kehittyä omassa rauhassa. Käsikirjoitus tehtiin jo vuonna 2008, mutta kaikki pistettiin todella käyntiin vuonna 2012, jolloin Rolfe keräsi faniensa avulla netissä sievän budjetin elokuvaansa varten. Kuvakset aloitettiin ja elokuvaa tehtiin vuosien varrella. Vuonna 2014 AVGN-elokuva valmistui. Suurena Rolfen fanina päätin lopulta katsastaa tämän elokuvan.

Elokuva kertoo tietenkin nörtistä, jonka täytyy kohdata suurin pelkonsa: Atarin E.T.-peli ja sen arvosteleminen. Vuoden 1982 E.T.-peli on tunnettu tapaus videopelihistoriasta. Peli oli aikanaan suuri floppi. Se tehtiin kovalla kiireellä joulumarkkinoita varten ja tämän takia peli kärsi huonosta laadusta. Sitä pidetään yhtenä maailman huonoimmista peleistä, ellei jopa huonoimpana. Sitä valmistettiin miljoonia kappaleita, jotka eivät kelvanneet ihmisille. Tämä kaikki aiheutti vuoden 1983 videopeliromahduksen ja Atari tiettävästi hautasi ylimääräiset pelit jonnekin New Mexicon erämaahan.

Elokuvan juoni on lupaava. Muuan videopelifirma on suunnittelemassa jatko-osaa E.T.-pelille, josta tulisi yhtä huono kuin edeltäjästään. Huonot pelit myyvät ja ihmiset pelaavat niitä pääosin nörtin hauskojen arvostelujen takia. Vaikka nörtin tavoitteena on päinvastoin varoittaa ihmisiä huonoista peleistä, kaikki pelaavat niitä. Hän on vältellyt E.T.-arvostelua, mutta viimeistään nyt jatko-osan valmistuessa ja kaikkien painostukesta hän alkaa myöntyä ajatukselle. Hän lupaa arvostella pelin, jos salaliittoteoria pelien hautaamisesta erämaahan on tosi. Hän lähtee pelifirman edustajan ja oman avustajansa kanssa selvittämään asiaa. Erämaahan matkatessaan hän huomaa, että valtio yrittää estää kaikki nörtin aikeet löytää pelejä. Syntyy aikamoinen sekametelisoppa joka päättyy jopa maailman pelastamiseen.

Kaikesta huolimatta elokuva ei vain toimi. Suurimpana kompastuskivenä ovat henkilöt. Nörtin lisäksi elokuvaan on tungettu aivan liikaa epävarmoja hahmoja. Tämän takia itse nörtti jää liikaa taka-alalle. Vain elokuvan alussa saamme kuulla nörtille ominaista absurdia kielenkäyttöä ja kiroilua. Sen jälkeen hahmo jää vaisuksi ja olemattomaksi. Naamaa väännellään, mutta se ei enää riitä. Ongelmana on se, että Rolfe on tehnyt kaikki videonsa yksin vuosien saatossa. Nörtti on oman tiensä kulkija. Tämän takia elokuvaan lisätyt nörtin apurit ovat turhia. "Cooper" ja "Mandi" näyttelevät ihan hyvin, mutta vievät nörtiltä liikaa tilaa. Armeijan kenraalia näyttelevä pahis  pyörätuolitankissa ei myöskään vakuuta. Parempana pahiksena olisin nähnyt nörtin työpaikalla olevan kamalan pomon.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Rolfe itse sekä tämän hyvä ystävä Kevin Finn. Minkähänlainen teos olisi syntynyt vain Rolfen ohjauksella? Elokuvan dialogi on juustoista, mutta ei haittaa näin suomalaiskatsojaa. Yksi suurimmista miinuksista on se, kuinka elokuvaan on tungettu liikaa tapahtumia. Pituuttakin on hieman liikaa. Elokuvan keskivaiheesta kohti loppua ei edes pysy kättyillä, miksi päähenkilöt menevät sinne tai tänne. Lopputuloksena on melko päätöntä menoa edestakaisin. Pelistä on paisutettu aivan liikaa turhaa. Mukaan on sekoitettu Alue 51 ja sen tappajarobotit. Pudistin päätäni kun Godzillan kokoinen "Mwauthzyx-hirviö" rupesi tuhoamaan Las Vegasia. Maailman pelastaminen lopussa oli kliseinen valinta jopa Rolfelle. Turhaa.

Moni elokuvan katsoja on lytännyt näkemänsä. Tosiasiassa katsojan täytyy tietää paljon jo ennen elokuvan katsomista. Viittauksia muihin elokuviin on todella paljon. Elokuva vilisee viittauksia Rolfen muihin töihin. Elokuvassa esiintyy tunnettuja Youtube-persoonia cameo-rooleissa. Onhan mukana myös alkuperäisen E.T.-pelin tekijä! Monet kököltä näyttävät tehosteet täytyy osata nähdä B-luokan elokuviin kuuluvana sokerina. Monet kohtaukset on tehty käytännön tehosteina tietokone-efektien sijaan. Hyvänä esimerkkinä toimii lelupakettiauton syttyminen tuleen ja räjähtäminen. Tämähän on jo suuri kunnianosoitus alkuperäisen Godzillan paloautokohtaukselle! Kaikki on tehty suurella intohimolla elokuvia kohtaan. Itseäni ei häirinnyt kuin muutama ilmiselvä "green screen."

Yksi hyvä puoli elokuvasta nousee kuitenkin esille: Sen tapa käsitellä ajankohtaisia asioita. Nykyisen videopeliteollisuuden keinoja on juurikin se, että huono peli on hyvä. On suorastaan käynnissä huonojen pelien buumi, johon elokuva ottaa rohkeasti kantaa. Samalla pilkataan ihmisten tapaa uskoa erilaisiin salaliittoteorioihin. Mwauthzyx-hirviö on satiirinen yhteenveto ihmisten typeristä maailmankatsomuksista: hirviö voisi halutessaan saada koko maailmankaikkeuden katoamaan ja jäljelle jäisi vain iso kinkkuvoileipä. Ehkäpä monsterisekoilu on parodiaa nykyelokuvista.

Mwauthzyx-hirviö elementissään.

Lopussa saamme nähdä viimenkin itse arvostelun. Se jää harmillisesti loppuhuipentumana melko laimeaksi ja mitäänsanomattomaksi. Siitä puuttuu Rolfen videoissa esittämä eloisuus ja rohkeus. Elokuvan tekijöille kävi myös sinänsä paska mäihä, sillä osittain myös tämän leffan hypen takia elokuvan ilmestymisvuonna pelit löydettiin sekä kaivettiin esiin erämaasta ja myytti esitettiin todeksi. Elokuva siis vanheni jo ennen kuin se julkaistiin.

Kaikesta tästä huolimatta, pidin elokuvasta jossain määrin. Angry Video Game Nerd: The Movie on tehty pääasiassa meille faneille. Jos et tunne miehen töitä, ei leffa nappaa. Elokuva on kahden tähden arvoinen, mutta kun ajatellaan kuinka suuren työn  ja vaihan Rolfe on nähnyt meitä faneja varten, ansaitsee hän vielä sen kolmannenkin tähden.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

https://www.youtube.com/watch?v=eiz95K1ngiI

https://www.rottentomatoes.com/m/angry_video_game_nerd_the_movie/

The French Connection (1971)

The French Connection (1971) - elokuva-arvostelu

The French Connection, hyvin suomennettuna "Kovaotteiset miehet" edustaa amerikkalaista 70-luvun rikoselokuvaa. Elokuva kertoo kahdesta newyorkilaispoliisista selvittämässä huumetapausta, jossa on ranskalainen yhteys. Elokuva on saanut 5 Oscar-palkintoa ja sen on kerrottu uudistaneen paljon omaa genreään.

Ohjauksesta vastaa William Friedkin. Elokuva kuuluu Friedkinin uran alkuvaiheeseen juuri ennen tämän lopullista läpimurtoa Manaajassa. Tämä elokuva on jo todellinen taidonnäyte, muttei yllä yhtä hyvään lopputulokseen. The French Connection on tyyliltään rauhallinen ja hitaasti etenevä trilleri, joka keskittyy realismiin. Elokuvahan perustuu tositapahtumiin. Kuvauspaikat ovat oikeita ja osa näyttelijöistä olivat oikeasti tekemisissä tapauksen kanssa.

Pääosia näyttelevät Gene "Popeye" Hackman ja Roy Scheider. Scheiderin tunnistin tappajahaista, mutta Hackman oli ennestään melko tuntematon minulle. Elokuvan edetessä Hackmanin charmi kuitenkin nousee ja Scheider jää taka-alalle. Poliisikaksikon kemia toimii hyvin, vaikka Hackman saakin enemmän ruutuaikaa. Ei myöskään pidä unohtaa ranskalaista huumeparonia, jota loistavasti näyttelee Fernando Rey.

Elokuvan tyyli on jotenkin utuinen, suorastaan dokumentaarinen. Hahmoja ei esitellä sen kummemmin, vaan heihin tutustutaan verkkaisesti eri tapahtumien kautta. Tämän takia tuntuukin siltä, että elokuva lähtee liikkeelle tuskallisen hitaasti. Jotkin kohtaukset eivät suoranaisesti liity mihinkään. Kun juoni ja tapahtumat alkavat selvitä katsojalle, lähtee elokuva vasta toden teolla käyntiin. On harmillista, että siinä vaiheessa ollaan menossa jo kohti elokuvan loppua.

The French Connection on tunnettu ehkä parheiten upeasta takaa-ajokohtauksestaan. Tämä on ylivoimaisesti paras episodi koko elokuvassa. Kohtaus tuntuu hienolta juuri siitä syystä, että se voisi oikeasti tapahtua. Intensiivinen ja pitkä takaa-ajo oli ilmeisesti hankala kuvata. Luin netistä, että suurin osa kohtauksesta kuvattiin laittomasti kovaa ajaen ja osa törmäyksistä ei ollut edes suunniteltu. Elokuvassa Hackman ajaa autolla, kun taas rosvo kaappaa kaupunkijunan. Syntyy vauhdikas ja jännittävä yhdistelmä toimintaa.

Elokuva viljelee myös useita muita mieleenpainuvia kohtauksia. Baarin puhdistus, joulupukkijahtaus, olkihattu auton perässä (upea yksityiskohta!) ja vilkuttaminen konnien ja sankareiden välillä jäivät kaikki mieleen.

Elokuvan lopetus on avantgardemainen. Suuren ratsian ja ammuskelun jälkeen ranskalainen huumeparoni pääsee karkuun. Hackman juoksee lopulta kameran ulottumattomiin ja aseen laukaus lopettaa elokuvan. Katsojalle annetaan lopputietoja mitä kenellekin kävi. 1970-luvulla lopetus on varmasti ollut hieno, mutta nykykatsojalle se voi tuntua typerän kökköiseltä.

Olen sen verran nuori katsoja, etten kykene tietämään millä eri keinoilla tämä elokuva on genreään uudistanut. Omalta osaltaan elokuva täytyy siis hahmottaa oman aikakautensa tekeleenä. Mainittakoot, että Clint Eastwoodin Dirty Harry ilmestyi samana vuonna, eli rikoselokuvan uudistajia oli paljon. Luen kuitenkin The French Connectionin klassikoksi, vaikka se ei ihan nykykatsojaa vakuuttaisikaan.

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0067116/

https://www.rottentomatoes.com/m/french_connection