Alfred Hitchcockin ”Noiduttu (1945)” oli elokuva jota en
ollut kuullut ikinä edes nimeltä. Englanniksi nimellä Spellbound kulkeva teos
on ohjaajan Amerikan alkupään tuotantoa. Lajityypiltään elokuva on sekoitus
romantiikkaa, mysteeriä ja hitusen film noiria. Kyseessä oli hyvin
keskinkertainen teos, eli ei mikään ihme, etten ollut kuullutkaan leffasta
aiemmin.
Tarinassa Green Manors -niminen mielisairaala saa uuden
johtajan, tohtori Edwardesin. Naispsykiatrina sairaalassa toimiva Constance ja
Edwardes rakastuvat. Pian paljastuu, että Edwardes on huijari ja että mies itse
tarvitsee psykiatrin apua. Hän kärsii muistinmenetyksestä, jonka ovat
aiheuttaneet lapsuuden trauma ja oikean Edwardesin kuoleman todistaminen. Hän
tietää, ettei murhannut oikeaa Edwardesia vaikka näki tämän kuoleman. Pari
pakenee virkavaltaa ja pyrkii yhdessä selvittämään mitä tapahtui oikeasti. Lopussa
tietenkin homma selviää.
Näyttelijät ovat ainakin nimekkäitä. Naispsykiatri Constancea
näyttelee Ingrid Bergman. Bergman on loistava naisnäyttelijä ja hoitaa roolinsa
oikein hyvin. Hänen vastaparinaan huijari-Edwardesina näyttelee Gregory Peck. Peckin
näyttely on mielestäni vähän monotonista ja yksitoikkoista, koska miehellä on
koko ajan sama ilme. On rooleja, joihin Peck sopii hyvin ja rooleja joihin hän
ei sovi. Tämä rooli menee nyt jälkimmäisen puolelle. Sivuhahmoista loppupuolella
shown varastaa Michael Chekhov älykkäänä vanhana psykiatrina.
Psykiatria tieteenalana oli 40-luvulla vielä hyvin uusi. Noiduttu
on varmasti ensimmäisiä Hollywood-elokuvia, joka käsittelee aihetta näin avoimesti
ja parantumisen suhteen. Suhtautuminen psykiatriaan on kuitenkin vielä kovin
hakusessa. On kaiken maailman komplekseja ja jatkuvia viittauksia lapsuuteen. Tärkeää
on tietenkin huomioida valmistusvuosi. Toinen maailmansotakin kummittelee vielä
taustalla yhtenä suurista stressitekijöistä ja mielenterveysongelmia
aiheuttavana konfliktina.
Hitchcockin loppuratkaisu on vähän heikko ja hieman
hätiköity. Toinen kohtaus lapsuuden onnettomuudesta on toisaalta taas kieron
häpeilemätön. Ja kyllä tämän elokuvan perusteella voi huoletta sanoa, ettei ohjaaja
tiedä laskettelemisesta yhtikäs mitään. Laskettelukohta suorastaan aiheutti
naurua vakavuuden sijaan. Hieno on myös Salvador Dalin suunnittelema
unikohtaus. Hitchcockia on selvästi kiinnostanut lähestyä kuoleman aihetta
psykologian puolelta, mutta kokonaisuus ei ehkä enää toimi.
Noiduttu on keskinkertainen ja vanhentunut Hitchcockin
elokuva, mutta kyllä sen nyt katsoi.
★★★☆☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti