Alfred Hitchcockin Rebekka (Rebecca, 1940) on
jännityselokuvaklassikko. Klassikoksi voisi oikeastaan lukea kaikki elokuvat,
jotka ovat voittaneet parhaan elokuvan Oscarin. Rebekka on hitaammin
käynnistyvä teos, jota ei aivan ajattelisi Hitchcockmaiseksi. Se on samalla
mysteeriä ja melodraamaa. Pääosin elokuvasta jäi hyvä jälkimaku. Onhan tuo ihan
hyvä klassikko.
Painostava tarina kiertyy Rebekka-nimisen mysteerisen naisen
ympärille. Nuori nainen tapaa rikkaan mieslesken, Maxim de Winterin. He
rakastuvat, ja Maxim kosii. Uusi mrs. de Winter muuttavat miehensä kanssa tämän
tiluksille ja alkaa kokea hankalaksi uuden rikkaan elämän. Kaikki Maximin
sukulaiset ja palvelusväki vertaavat häntä Rebekkaan, Maximin edelliseen
traagisesti kuolleeseen vaimoon. Mrs. de Winteriä kohdellaan kylmästi. Rebekan
tapaus alkaa pikkuhiljaa paljastua ja saada yllättäviä juonenkäänteitä.
Laurence Olivier näyttelee Maxim de Winteriä. Rooli jäi
nähtävästi Olivierin tunnetuimmaksi. Maximin henkilöhahmon ominaispiirteiden
puolesta Olivier sopii hyvin rooliin. Hän on vakuuttava ja silti etäinen
aviomies. Mrs. de Winteriä näyttelee Joan Fontaine. Hän hoitaa roolinsa myös
vakuuttavan hyvin. Fontainea kohdeltiin huonosti kuvauksissa, jotta saataisiin
haluttu roolisuoritus. Muista rooleista tärkein on palvelusneito Danvers. Judith
Andersonin näyttelemä Danvers on inhottava, kuin aaveen kaltaisesti laahustava akka.
Kyseessä on Alfred Hitchcockin ensimmäinen elokuva sen
jälkeen, kun hän muutti Yhdysvaltoihin. Ohjaaja oli luonut uransa
Isossa-Britanniassa. Itse kuvaisin Hitchcockin ohjausta Rebekassa
maltilliseksi. Ehkäpä tuottaja Selznickin vaatimukset elokuvaa kohtaan
vaikuttivat jotenkin asiaan. Muutama todella Hitchcockmainen kohtaus ja käänne
ovat tuttua ohjaajaa. Esimerkiksi kohta, jossa Danvers kehottaa mrs. de
Winteriä hyppäämään ikkunasta ulos, on erityisen hyytävä. Ehkä vielä erikseen
mainitsisin, että elokuvan musiikki on hieman hukassa.
Kaikki tietenkin kulminoituu elokuvan nimekkäimmän henkilön,
Rebekan ympärille. Silti Rebekkaa ei nähdä missään vaiheessa. Katsojan täytyy tehdä
aivan omat tulkintansa hahmosta kerrottujen tarinoiden perusteella. Elokuvan
ahdistava tunnelma on hienosti rakennettu tämän puuttuvan palan ympärille. Kaikki
tuntuvat kaipaavan Rebekkaa, vaikka nainen oli tarinoiden perusteella itse
paholainen. Loppua kohti itse löysin sympatiaa Maxim de Winteriä kohtaan ja
lopun käänne yllätti positiivisesti.
Rebekka on edelleenkin vahva elokuvallinen suoritus, vaikka se
ajallisesti on jo niin kaukana nykymaailman elämästä, arvoista ja elintasosta.
Kun teoksen osaa ajatella oman aikansa kuvauksena, on elokuvalla paljon
annettavaa.
★★★★☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti