Fracture – Murtumaton (2007)

Trillereitä on monenlaisia. One Hour Photo (2002) oli mestariteos. Limitless – rajaton (2011) oli keskinkertainen. Valitettavasti Fracture – Murtumaton (2007) oli huono. Näitä kaikkia elokuvia yhdistäviä tekijöitä ovat tuntemattomat ohjaajat, yksittäiset näyttelijälegendat ja pienemmät budjetit. Tästä esimerkkikolmikosta Fracture – Murtumaton ei vain toiminut.

Tarina on yksitoikkoinen. Älykäs Crawford-niminen mies ampuu vaimoaan uskottomuuden takia. Suhteen toisena osapuolena on poliisi, joka kaikista kaupungin poliiseista sattuu saapumaan paikalle tutkimaan ammuskelua. Nainen vaipuu koomaan ja Crawfordia syytetään murhan yrityksestä. Tapausta hoitaa lakimies Beachum. Crawford junailee oikeusprosessia mieleiseensä suuntaan ja vaimon suhde poliisiin kaataa koko tapauksen. Beachum sooloilee sen verran, että lopulta saa Crawfordin ahtaalle.

Tässä elokuvassa paras näyttelijä on tietenkin Anthony Hopkins Crawfordina. Hän on aina yhtä hyvä rikollisten roolissa. Nyt hahmon älykkyys ja rauhallisuus toi osittain mieleen jopa kuuluisan Hannibal Lecterin. Sekoitin Ryan Goslingin hetkellisesti Ryan Reynoldsiin. Gosling on kuitenkin toinen elokuvan tähdistä lakimies Beachumina. Hän ei näytä lakimieheltä, ei toimi kuin lakimies eikä vaikuta yhtään lakimieheltä. Tässä on esimerkki siitä kuinka roolissa voi olla täysin väärä näyttelijä. Elokuvan "nimet" olivatkin oikeastaan tässä.

Kenen puolella katsojan sympatian pitäisi olla? Näin kysyi eräs elokuvan arvostelija IMDB:ssä. Hahmoja on periaatteessa neljä, joiden välillä tarina kulkee. Murhattu vaimo toimi väärin lähtiessään aviottomaan suhteeseen. Kuinka yleisesti ottaen ihmiset näkevät uskottomuuden? Ei ainakaan kovin hyvässä valossa. Entäpä poliisi, joka lyö Crawfordia oikeussalissa ja ehdottaa väärennettyä todistuskappaletta oikeuteen? Ei heru pisteitä hänellekään. Entäpä epälooginen ja ylimielisen rasittava lakimies? Ei ihan. Olin eniten Crawfordin puolella.

Sanottakoon nyt vielä sekin, että elokuvan rakkaussuhde Beachumin ja jonkun toisen lakifirman naisen kanssa on huonoimpia näkemiäni pitkään aikaan. Imelää epäloogista ripulia kuten koko elokuvakin. Melkein Star Wars prequel -tasoa. Dialogi on hirveän kliseistä ja varsinkin naisjuristin käytös aivan liian ennalta arvattavaa. Osittain valitsin tämän elokuvan katsomisen siksi, että elokuvan kuvauksen perusteella mitään rakkausjuttuja ei olisi. Kuvauksessa luki, että lakimies tutkii tapausta vaimonsa murhanneesta miehestä tai jotain sinne päin.

Fracture – Murtumaton on ärsyttävä elokuva jo ihan nimestä alkaen. En jaksaisi kirjoittaa elokuvan nimeen ajatusviivaa koko ajan. Annan Hopkinsin suoritukselle kuitenkin arvoa. Tarinallisestihan elokuvassa riitti potkua myös kahden tähden verran. Loppuratkaisu on myös mielenkiintoinen veto vaikka luulisi, ettei älykäs rikollinen sellaiseen edes lankeaisi.

★★☆☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0488120/?ref_=tt_mv_close

https://www.rottentomatoes.com/m/fracture/

Limitless – Rajaton (2011)

Rajaton (2011) on niitä elokuvia, joissa on ideaa, mutta jäävät silti keskinkertaisiksi. Tämä leffa on vielä melko uusi, kuten aiheensakin. Harvoin mikään elokuva herättää yhtä paljon keskustelua isäni kanssa kuin tämä.

Tarinassa NZT-niminen lääkeaine saa aivoista kaiken irti, eli 100 % aivojen toiminnoista. Tämä mullistaa Eddie Morra -nimisen miehen elämän. Hän on huonoissa oloissa elävä kirjailijanalku. Aineen avulla hän kerää itselleen rahaa ja mainetta. Nopeuttaakseen osakkeista saatua rahasummaa hän lainaa venäläiseltä mafialta rahaa. Pikkuhiljaa alkaa tulla ongelmia. NZT loppuu vähän väliä ja Morra saa vieroitusoireita. Mafia ahdistelee häntä ja hänen läheisiään. Hän sotkeutuu syvemmälle kuvioihinsa, mutta onnistuu selvittämään kaiken.

Rajatonta tähdittävät Bradley Cooper ja Roberd de Niro. Cooper on noussut nykyään suuremmaksi tähdeksi Clint Eastwoodin American Sniperin kautta. Oli siis ihan mielenkiintoista nähdä hänen näyttelijäntyötään. Ja olihan se Cooper ihan hyvä nyt Morran roolissa. Robert de Niro on taas täysi näyttelijäkonkari, mutta hän kärsii jälleen kerran ilmemaneeristaan. Se yksi tietty sama ilme on miehen kasvoilla ison osan elokuvasta. Kai se Abbie Cornish tekee myös ihan hyvän suorituksen. Andrew Howard on myös yllättävän hyvä venäläinen gangsteri.

Elokuvassa on melko pahoja juoniaukkoja. Mehukas murhamysteerikuvio heitetään eteen, mutta se kierretään totaalisesti. Morra ei muista mitään edellisen päivän tapahtumista – ei edes sitä, että murhasiko hän erään naisen. Lehteen ilmestyy Morran kuva (silminnäkijän kautta) mahdollisena murhaepäiltynä. Morran naisystävä on töissä lehden päätoimittajana. Uutismaailmaa seuraavana tämän tasoinen uutinen ei voi mennä saman kaupungin kilpailevan lehden päätoimittajalta ohi. Häneltä kuitenkin menee. Morra selviää sitä paitsi mahdollisesta murhasta todella epärehellisin keinoin, suorastaan törkeästi ilman kummempia seurauksia.

Visuaalisuus on kuitenkin melko hienoa, vaikka elokuva muuten vähän tökkiikin. Rajattoman on ohjannut Neil Burger. Itse ainakin pidin kovasti muutamasta kohtauksesta, jossa kuva ikään kuin zoomautuu loputtomasti eteenpäin kadulla. Harvinaista kyllä, mutta tietokone-efektit eivät haitanneet hirveästi, koska veivät eteenpäin tarinaa. Nyt käyttö oli ihan onnistunutta kuvaamaan aivojen rakennetta tai esimerkiksi kirjaimia ja numeroita. Ehkä tärkein visuaalinen vihje katsojille on värien käyttö. Aina kun Morra käyttää NZT:tä, värit ovat kirkkaita ja valoisia. Kun hän ei ole aineen vaikutuksen alaisena, ovat värit harmaat ja värittömät.

NZT:n kuvaus on mielestäni todella huumemainen. Morra saa huumeen tutultaan ja kysyy, että ”vieläkö diilaat?” Diileri murhataan. Morra sekaantuu rikollisten alamaailmaan. Vaikutus aivoihin kerrotaan jo analysoimani visuaalisuuden kautta. Morra saa tietää, että huumeen käytön lopettaminen aiheuttaisi kovaa tuhoa, jopa kuoleman. Hän on siis koukussa ja joutuu vain jatkamaan. Elokuva haluaa selvästi leikitellä ajatuksella lääkeaineesta, joka toimii aivopiristeenä. Mielestäni lopetus on todella kömpelö ja epämoraalinen. Morra tutkituttaa kemistien kautta huumeen sellaiseksi, että kaikki on hallussa. Hän selviää vielä kaikista niistä murhistakin! Hän saavuttaa NZT:n käytöllä aivan kaiken. Eläköön tämä huume!

Rajaton, englanniksi Limitless oli hyvin keskinkertainen elokuva. Ajatus aivopiristeistä on hyvin mielenkiintoinen, mutta tarina aiheen ympärillä oli ehkä perinteisempi suoraan huumeille.

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt1219289/

https://www.rottentomatoes.com/m/limitless/

McCabe & mrs. Miller (1971)

Oli lähellä, että tämä elokuva olisi mennyt ohitseni ja jäänyt katsomatta. Vuonna 2013 lehdissä ylistettiin länkkäriä nimeltä McCabe ja mrs. Miller (1971). Reaktioni oli luonnollisesti laittaa ohjelma tallennukseen digiboksille. Yöllä oli myrsky, josta seurasi sähkökatko. Tallennus meni pilalle, mutta onneksi elokuva näytettiin Yle Teemalla uusintana. Kun lopulta sain katsoa sen, ensireaktioni elokuvasta oli hieman laimea. Seuraavana aamuna kun heräsin, niin jysähti. Jumaliste mikä teos! Elokuvan dvd-version metsästämisessä meni tovi. Sen harvinaisuuden takia sitä sai etsiä monesta divarista ennen kuin Helsingistä löytyi.

Elokuvan tarina on mielenkiintoinen tapaus. Pohjois-Amerikan lumiseen pieneen kylään saapuu muukalainen. McCabeksi paljastuva mies menestyy kylässä ja perustaa alueelle bordellin. Kun kylään saapuu lisää porukkaa, mrs. Milleriksi esittäytyvä nainen ryhtyy McCaben yhteistyökumppaniksi. Miller on ammattiprostituoitu ja osaa pyörittää kissataloa. Bordelli menestyy entisestään ja McCabesta tulee rikkaampi. Kaivosyhtiö haluaa ostaa McCaben yrityksen ja kaiken muunkin alueen sinkin takia. Kun McCabe kieltäytyy, hänen päänsä menoksi lähetetään 3 tappajaa. Ei siis ihan normaali lännentarina.

McCabe ja mrs. Miller on (karkeasti) tyylilajiltaan western. Nyt kuitenkin käsitettä täytyy tarkentaa. Elokuva on antiwestern, joka rikkoo rajoja ja esittää asioita niin kuin niitä ei westerneissä yleensä esitettäisi. Monet asiat kuvataan eri lailla kuin westerneissä on totuttu näkemään. Sijainti on kaukana aavikoista tai perinteisistä kaupungeista. Lopussa nähtävä tulitaistelu on kaukana niistä kuvauksista, joissa sankari on kunniallinen. McCabe piileksii rakennuksissa kuin mikäkin pelkuri. Hän tukee aseensa tuolia vasten, koska ajan aseet olivat oikeasti epätarkkoja. On kummallista sanoa, mutta ehkä antiwestern on lähempänä ihan oikeaa westerniä.

McCabessa ja mrs. Millerissä on tärkeää ymmärtää henkilöhahmot. Warren Beatty saattaa olla tuntemattomampi näyttelijä nykykatsojille, mutta sen ei tulisi antaa vaikuttaa katsojakokemukseen. Beatty tekee hienon roolisuorituksen McCabena, hieman yksinkertaisena ja ahneena miehenä. Julie Christie on mrs. Miller. Hän on yhtä lailla puolet koko parista. Heidän suhteensa on elokuvan nimen mukaisesti McCabe & mrs. Miller: yhteistyökumppaneita. Bresbyterian kaupunki on täynnä nuhjuisia miehiä omassa yhteisössään. Liki kaikki näyttelijät ovat tuntemattomia, kenties jopa amatöörejä, tappajia myöten.

Elokuvan on ohjannut amerikkalainen Robert Altman. Ohjaajan teoksista en ole nähnyt tähän mennessä muita kuin tämän, mutta mies oli arvostettu elokuvantekijänä. Altmanin ohjaustyyli on sen verran poikkeavaa, että hän on saanut nimestään jopa adjektiivin: altmanilainen. Adjektiivi kuvaa miehen omaa tyyliä käsitellä aiheita yhteiskuntakriittisesti, elävästi ja pyrkien totuuteen. Näitä kaikkia löytyy McCabesta ja mrs. Milleristä. Ehkäpä paras esimerkki on suuren kaivosyhtiön laajeneminen siinä mittakaavassa, että se nielee kaiken osaksi itseään.

Vanha länsi alkaa pikkuhiljaa väistyä ja modernisaation tuoma teollistuminen ja teknologian kehittyminen kasvavat. Yksityisomistuksesta on siirrytty yhtiöiden monopoliin. Kaivosyhtiö on häikäilemätön koneisto joka ei keinoja kaihda, kun Mccabe ei pääse sopimukseen heidän kanssaan. Elokuva vilisee mielenkiintoisia teknologisia vempeleitä aina imurista jonkinlaiseen auton prototyyppiä muistuttavaan höyrykoneeseen.

Ehkäpä ohjaajan kaikkein paras päätös oli käyttää Leonard Cohenin kauniita kappaleita elokuvan soundtrackina. Nyt jo edesmenneen Cohenin musiikki sopii elokuvan tunnelmaan ja miljööseen kuin nakutettu. Mukana ovat melankolinen laulu muukalaisesta, pokerista sekä ”talvisesta leidistä.” Toinen tärkeä elokuvan elementti on upea maisema- ja luontokuvien käyttö. Edesmenneen Vilmos Zsigmondin kuvaus on paikoittain hätkähdyttävää katsottavaa.

Lopetus on hyvin pessimistinen. McCabe päätyy lumeen ja mrs. Miller ooppiumiluolaan. McCabe & mrs. Miller on yksi kaikkien aikojen parhaimpia lännenelokuvia ja sen suurinta antia ovat ihmiskuvaukset ja maailmankuva omasta ajastaan.

”All you've cost me so far is money and pain... Pain, pain, pain...”

★★★★★

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0067411/

https://www.rottentomatoes.com/m/mccabe_and_mrs_miller/

There Will Be Blood (2007)

There Will Be Blood (2007) on eeppinen tarina öljystä, vihasta ja rahasta. Elokuva oli pitkään hankkimislistallani sen saaman kovan arvostuksen vuoksi. Leffan tekemisen aikoihin maailmassa puhuttiin paljon siitä, että öljy tulee loppumaan. Näin teoksesta on helppo myös hahmottaa tämä ajatus.

Teos perustuu Upton Sinclairin Oil! -romaaniin vuodelta 1927. Tarina perustuu myös osittain tositapahtumiin. Elokuva kertoo Daniel Plainview -nimisestä öljypohatasta. Elokuvan alussa hän etsii kultaa, mutta ajat muuttuvat ja öljystä tulee arvokkain luonnonvara. Kovalla työllä hänestä tulee miljonääri. Mies on ahneutta ja vihaa täynnä. Hän kasvattaa HW-nimistä poikaa omanaan ja hoitaa bisneksiään. Lopussa hän on vanhana vain raunio itsestään.

Mielestäni harva elokuva onnistuu tuomaan esille ajankuvausta näin autenttisesti. Kaikki miehet näyttävät rähjäisiltä ja nuhjuisilta. Plainviewiä näyttelee Daniel Day-Lewis. Hän sai aivan ansaitusti näyttelystään Oscarin. Ilman Day-Lewisiä ei elokuva varmaankaan jaksaisi kantaa itseään eteenpäin. Hän on synkkä ja vakava roolissaan. Vahvaa suorittamista tulee myös Dillon Freasierilta HW:nä sekä Paul Danolta fanaattisena amerikkalaisena höpökirkonmiehenä.

Musiikkivalinnat ovat mielenkiintoisia. Hieman erilaisen klassisen musiikin käyttö on todella onnistunutta. Elokuvan tapahtumista suurin osa sijoittuu vuoteen 1912. Tällöin vallitsi klassisen musiikin aikakausista impressionismi ja ekspressionismi. Klassista musiikkia opiskelleena tyylilajin kyllä tunnistaa. Impressionismille ominaista on hämyisyys ja jo osittainen kokeilevaisuus. Jonny Greenwoodin ja Arvo Pärtin musiikki on huikeaa ja toimii hyvin tehokeinona erilaisille kohtauksille.

Ehkä tämä elokuva tulee saavuttamaan tulevaisuudessa klassikon aseman. Omasta mielestäni teos sisälsi jotenkin samanlaista salamyhkäisyyttä ja omaperäisyyttä kuin Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu. Ohjaaja Paul Thomas Anderson nojaa vahvaan visuaalisuuteen samalla lailla kuin Kubrick. Elokuvan aloitus on pahaenteisen kuuloinen riitasointujen aiheuttaman musiikin kautta – samalla lailla kuin avaruusseikkailussakin. Anderson viljelee myös paljon Kubrickin tyylille ominaista one point perspective -kulmaa.

Nyt ensimmäisen katselukerran jälkeen elokuva ei täysin vakuuttanut minua. Kenties seuraava katselukerta todistaa toisin. jotenkin itselleni jäi outo olo hyppivästä kerronnasta. Verinen lopetus on jotenkin irrallinen muuhun elokuvaan nähden. Mieleeni muodostui jonkinlainen metafora Roope Ankasta oikeassa elämässä. Plainview on ahne kitupiikki, joka ei pelkää käyttää likaisia keinoja. Hän ei edes maksa sitä 5000 dollarin maksua kirkolle. Hän ei edes arvosta kuuroa poikaansa, vaikka periaatteessa itse aiheutti tuon vamman.

There Will Be Blood on hieno elokuva, josta en osaa päällisin puolin ajatella sen kummempia. Elokuva on nimensä mukainen: verta tulee olemaan niin symbolisesti kuin kirjaimellisestikin. Viimeistään nyt minun täytyy alkaa seuraamaan käsikirjoittaja-ohjaaja Paul Thomas Andersoniakin.

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0469494/

https://www.rottentomatoes.com/m/there_will_be_blood/

Blood Simple. (1984)

Coenin veljesten esikoiselokuva Blood Simple (1984) on melankolinen rikoselokuva. Nyt kun teoksen on nähnyt niin voisi sanoa, että leffa on puhdasta kasaria. Genreltään Blood Simple on modernimpaa film noiria: synkkä ja surullinen tarina murhasta sekä rakkaudesta. Mukana on veljeksille ominaista mustaa huumoria. Elokuvadebyytiksi tämä on hienoa katseltavaa.

Tarina on hyvin yksinkertainen, ehkä jopa klassistakin makua omaava. Baarimikon vaimo rakastuu toiseen mieheen. Syntyy kolmiodraama ja suuret määrät kitkaa. Baarimikko palkkaa likaisen yksityisetsivän murhaamaan parin. Etsivä ei kuitenkaan tee työtä, vaan pettää baarimikon, ampuu tätä ja varastaa osan palkkiorahoista. Parivaljakosta mies löytää baarimikon ja hautaa hänet elävältä. Lopuksi yksityisetsivä lähtee parin perään.

Elokuva on hyvin näytelty. Baarimikkona on Dan Hedaya. Hänet tiesin jo legendaarisesta Commandosta. Näyttelijä yhdistetään usein pahisten ja inhottavien tyyppien rooleihin. Tämäkään elokuva ei ole poikkeus, vaikka kreikkalaistaustaista baarimikkoa käykin jo sääliksi hahmon loppua kohti. Frances McDormand on Abby, vaimo. Hän on vakiokasvo Coenin veljesten elokuvissa. John Getz on nuhjuinen Ray. Huippusuorituksen tekee kuitenkin M. Emmet Walsh kierona yksityisetsivänä.

Kaikki tarina kietoutuu Rayn tekemän murhan ympärille. Hitaasti etenevä kohtaus kertää yli 10 minuuttia ja näyttää sen kaiken teon epävarmuuden. Murha ei ole koskaan helppoa eikä suju tuosta vaan. Dialogia ei ole. Ahdistava tunnelma välittyy hienosti tunteiden ja juonenkäännösten kautta. Jälkeenpäin Ray kokee tunnontuskia eikä pysty syömään tai nukkumaan. Hieno on myös 3 luodin tarina. Kuvaus murhasta on todella psykologinen. 

Kerronta on enemmän visuaalisuuteen painottuvaa. Paikoittain elokuvassa on pitkiäkin kohtia, joiden aikana ei puhuta mitään. Asioita kerrotaan tapahtumien, tunteiden ja äänien kautta. Erinomainen esimerkki ovat tuulettimet. Dialogia ei hirveästi käytetä, mutta se mitä kuullaan on sujuvaa. Keskusteluissa yleensä toinen osapuoli on hiljaa ja kertoo asioista enemmän tunteillaan. Kameratyö on todella tarkkaa ja huolellista.

Elokuva on aliarvostettu ja mennyt täysin ohi itseltäni. Coenin veljekset ovat hienoja elokuvantekijöitä. Tästä se alkoi heidän osaltaan.

– I got a job for you.
– Uh, well, if the pay's right, and it's legal, I'll do it.
– It's not strictly legal.
– Well, if the pay's right, I'll do it.

★★★★☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0086979/

https://www.rottentomatoes.com/m/blood_simple/

The Flowers of War: Taistelu vapaudesta (2011)

The Flowers of War: Taistelu vapaudesta (2011) on yksi niitä hyviä elokuvia jotka saattavat mennä helposti ohi tv-tarjonnassa. Elokuva on kiinalais-amerikkalainen yhteistyö. Tämän teoksen kohdalla asia tarkoitti sitä, että elokuva on muuten aasialaisten tekemä, mutta pääosassa on amerikkalainen. Hyvä yhdistelmä, sanoisin. Olen nähnyt aasialaisia elokuvia vähän, eli katsoin tätäkin elokuvaa suurella mielenkiinnolla.

Tarina sijoittuu Nanjingin verilöylyyn. Amerikkalainen hautausurakoitsija John Miller jää jumiin kirkkoon koulutyttöryhmän ja prostituoitujen kanssa. Aluksi hänellä ei ole mitään halua auttaa ihmisiä, mutta ulkona vallitsevan sekasorron takia kaikkien kirkossa olevien täytyy auttaa toisiaan selvitäkseen. Kun ihmiskohtalot kiertyvät yhä tiukemmin toisiinsa, aloittaa Miller pelastussuunnitelmansa: kuorma-auton korjaamisen salakuljetusta varten. Tilanne menee täpärälle japanilaisten sotilaiden takia.

Elokuva on hyvin näytelty, vaikka sivuhenkilöt jäävätkin hieman varjoon. Prostituoituja on ainakin 12 ja koulutyttöjä yli 12. On aivan luonnollista, että joukoista erottuvat vain yksittäiset ihmiset, ja että joukoista on helpompi kertoa omina ryhminään. Elokuvassa on myös muita hyviä hahmoja, jotka eivät saa kunnollista kaarta. Georgen hahmo ja kiinalaissotilaat olivat erittäin mielenkiintoisia hukattuja mahdollisuuksia. Japanilaisista Hasegawa saa jo Schindlerin listassa ja Pianistissa nähdyn käsittelyn musiikkia osaavana sivistyneenä miehenä, joka on jumissa sodassa.

Christian Bale on elokuvan valopilkku. Hänen näyttelemänsä hautausurakoitsijan hahmo on aluksi iljettävä juoppo, josta kehittyy pikku hiljaa elokuvan sankari. Balen näyttelemä John Miller ei ole kliseisesti heti alussa hyvä. Vaikka vaihtuminen juoposta hyvikseksi ei suju täysin luontevasti, niin hahmon kehityskaarta on palkitsevampaa seurata kuin tilanteessa, jossa mies olisi sankari heti alussa. Vaikka moni muu hahmo jääkin ohuemmaksi, tekee Bale hienon suorituksen. Siinä vaiheessa kun hän ajaa partansa, mies muuttuu aivan toiseksi.

Sodankuvaus on onneksi kaunistelematonta. Nanjingin verilöyly oli sen verran kova rikos ihmisyyttä vastaan, että raa'an väkivallan näyttäminen on oikeutettua. Vaikka paikoittain leikitelläänkin ajatuksella kiinalaissotilaiden taidoista, niin vain yksi kohtaus menee liiallisuuksiin. Yksi kiinalaissotilas tuhoaa japanilaisen joukko-osaston räjäyttäen kokonaisen rakennuksen mukanaan. Tietenkään ei pidä myös unohtaa useiden sotaelokuvien puuttuvaa elementtiä seksuaalisesta turhautumisesta. Japanilaiset sotilaat ovat armottomia naisia kohtaan.

Ohjaus on hienoa. Yimou Zhang tekee hienoa työtä erityisesti värien käytössä. Tästä hyvä esimerkki ovat toistuvat kohtaukset kirkon kauniiden lasimaalausten luona. Kirkko on tapahtumapaikkana tietenkin osittain puuduttava, mutta kerronta pitää silti katsojaa aloillaan. Paras yksittäinen kohtaus on takaa-ajo bordellin raunioissa. Kaikki se sekasorto, pakeneminen, toisen naisen kuolema ja kiinniotto on saavutettu taidokkaasti yhdellä pitkällä otoksella!

The Flowers of War: Taistelu vapaudesta yllätti positiivisesti. Kiinalainen elokuva on pikku hiljaa muutenkin tekemässä murrosta. Kaikki on edelleen ihan varmasti tarkasti sensuroitua, mutta maan sotahistoriasta kertovat teokset ovat saaneet vapauksia. Nanjingin verilöyly vuodelta 2009 on hyvä esimerkki tästä. Näitä lisää!

★★★☆☆

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt1410063/

https://www.rottentomatoes.com/m/the_flowers_of_war/

Alaston satama (1954)

Alaston satama (On the Waterfront) on ehdoton klassikko, joka jokaisen tulisi nähdä. Tämä satamadraama on yksi suuria gangsterielokuvia voimakkaiden näyttelijäsuoritusten avittamina. Vuonna 1954 valmistunut teos sisältää kenties Marlon Brandon parhaan näyttelijäsuorituksen. Kahdeksan Oscar-voittoa kertoo sekin jo elokuvasta paljon.

Tarinassa Terry Malloy on satamatyöläinen. Hänen veljensä Charley on osa järjestäytynyttä rikollisuutta, joka hallitsee satamatyöntekijöiden liittoa. Sotkeutuessaan murhaan Terry kokee omantunnon tuskia ja alkaa pikku hiljaa huomata olevansa väärien ihmisten kanssa tekemisissä. Järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taisteleminen ei kuitenkaan onnistu, sillä kaikki puhujat surmataan mafian toimesta. Rakastuminen vielä saman murhatun miehen siskoon Edieen saa Terryn todistamaan mafiaa vastaan. Teos huipentuu lopussa kohtaukseen, jossa työläiset ottavat liiton takaisin itselleen.

Kuten sanottu, Brando tekee niin hyvän roolisuorituksen, että ansaitsi parhaan miespääosan Oscarin. Oikeastaan kaikki näyttelijäsuoritukset ovat hyviä. Rod Steiger tekee hienon suorituksen Terryn veljenä Charliena. Eva Marie Saint on kaunis Edie Doyle. Karl Malden nousee korkealle isä Barrynä. Lee J. Cobb on erinomaisen vaarallinen "don" Johnny Friendly. Italianamerikkalaiset pulksat miehet ovat sopivan näköisiä rikollisten rooleihin.

Terryn ja Edien rakastuminen on hienosti toteutettu. Yhdessä koettu jännitys kirkosta pakenemisen jälkeen ja uusien asioiden kokeminen vievät paria voimakkaasti lähelle toisiaan. Edien vapautuminen elämässä kuvaa mielestäni myös muiden aikakauden naisten vapautumista. Charmikkaan Brandon dialogi saa hahmon tuntumaan juuri sellaiselta kovikselta, jolla on pohjimmiltaan hyvä sydän. Näin sen pitää mennä.

Mafiaa on kuvattu yllättävän uskaliaasti. 50-luvun puitteissa ruma kieli on mennyt läpi ja kirosanoja ei ole sensuroitu. Väkivaltaa tietenkin peitellään aikakauden mukaisesti, mutta sekin on esitetty hyvin voimakkaasti. Tunnetuin kohtaus elokuvasta sijoittuu taksiin, jossa Terry ja hänen veljensä Charlie kohtaavat. Kohtaus on voimakas kuvaamaan perhesuhteita ja menetettyjä mahdollisuuksia. Yleisesti elokuvasta nousee ajatus, että mafia pilaa ja estää muiden ihmisten elämän.

Elokuvassa viljellään voimakasta symboliikkaa. Monesti toistuva ajatus puluista ja haukoista pätee suoraan satamatyöläisiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Haukat (mafia) vaanivat puluja (satamatyöläiset) tauotta ja napsivat pois varomattomia. Toinen hieno symbolinen ele on aitojen käyttäminen kertomaan Terryn siirtymistä Edien puolelle. Aluksi näyttelijöitä erottaa kanaverkko. Terryn valinnan jälkeen molemmat ovat samalla puolella. Elokuva loppuu harkitusti myös kuin esiripun laskeutumiseen.

Tämä on elokuva, josta monet muut hienot elokuvat ovat ottaneet vaikutteita. Hyvänä esimerkkinä näen kohtauksen, jossa Terry kertoo Edielle totuuden tämän veljensä kuolemasta. Naisen voimakasta tunteiden purkausta kuvaa lähellä olevan laivan höyryviheltimen kova huuto. Sama kohtaus löytyy Kummisedästä noin parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Michael Corleonen tunteidenpurkausta kuvaa junan meteli ennen murhia ravintolassa.

Ohjaaja Elia Kazan ansaitsee tunnustusta varsinkin tämän viljelemästä symboliikasta ja rohkeasta draamastaan. Alaston satama on hieno henkilökuvaus, mutta samalla myös kantaaottava esimerkki rikollisuuden vaikutuksesta ihmisten mieliin.

"You don't understand. I coulda had class. I coulda been a contender. I coulda been somebody, instead of a bum, which is what I am, let's face it. It was you, Charley."

★★★★★

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0047296/

https://www.rottentomatoes.com/m/on_the_waterfront/

The Trouble with Harry (1955)

Alfred Hitchcock on käsitellyt murhia elokuvissaan todella monesta näkökulmasta. The Trouble with Harry (Mutta... kuka murhasi Harryn? Suorastaan laadukas nimi elokuvalle suomeksi!) on vinksahtanut tarina mustalla huumorilla höystettynä. Tämä on niitä elokuvia, jotka ovat ihan muuta kuin odottaisi. Parhaimmillaan mennään surrealismin rajoissa, mutta kuitenkin maltillisesti hassunkurisesti eteenpäin.

Tarina on viety rauhalliselle harvalle asutulle maaseudulle. Pikkupoika löytää ruumiin, joka paljastuu hänen äitinsä uudeksi mieheksi, Harryksi. Kaikki suhtautuvat ruumiiseen jotenkin oudosti. Vanha kapteeni luulee vahingossa ampuneensa miehen metsästäessään. Vaimo ja vanhempi rouva luulevat miehen kuolleen heidän puolustaessaan itseään – toinen maitopullolla ja toinen korkokengän päällä. Harryn edestakainen hautaaminen ja ylös kaivaminen muuttuu erinomaiseksi toistuvaksi vitsiksi. Lopussa paljastuu, että Harry koki luonnollisen kuoleman.

Yksi elokuvan vetävistä voimista ovat hyvät näyttelijät. Hitchcock itse kertoi halunneensa kokeilla tuntemattomampia näyttelijöitä niminäyttelijöiden sijaan ja testata tätä kautta vaikutusta tarinaan. Shirley MacLaine tekee hienon debyytin nuorena neiti Rogersina. Kaikista mieluisin näyttelytyö tulee mielestäni kuitenkin Edmund Gwennin hupsun miellyttävältä kapteenilta. John Forsythe on taiteilija Sam. Tuntemattomampien näyttelijöiden käyttäminen tuntuu toimivan viihdyttävän hyvin.

Kulkuri vei kengät – Harrylle jäi vain sukat.

Hitchcockin ohjaus on tietenkin loistavaa. Kerronta on tarkasti harkittua ja etukäteen mietittyä. Ihastuttavaa tässä elokuvassa on syksyisten maisemien ja värien käyttö. Teos on Hitchcockilta hyvä veto kokeilla jotain uutta niin samasta aiheesta. Ohjaaja yhdistetään lähes aina jännitykseen ja kauhuelokuviin. Ei vitseihin ja huumoriin. Nokkelan terävä dialogi edistää tarinaa jossa ei periaatteessa tapahdu yhtikäs mitään. Ruumis päätyy samaan asentoon pellolle mistä se alun perin löydettiin.

Elokuva on valmistunut vuonna 1955. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun säveltäjämestari Bernard Herrmann ja Hitchcock tekivät yhteistyötä. Herrmannin musiikki on eläväistä ja jopa muistettavaa. Kaiken lisäksi oli suorastaan ilahduttavaa katsoa elokuvan remasteroitua terävää värikuvaa televisiosta – etu, josta harvat 50-luvun elokuvat pääsevät nauttimaan.

The Trouble with Harry on tarina elämästä ja kuolemasta, nuorista ja vanhoista sekä vihasta ja rakkaudesta. Elokuva on Hitchcockin piiloon jäänyt mestariteos, joka ilahduttaa varmasti katsojaa jos katsojaa.

"You're not supposed to bury bodies whenever you find them. It makes people suspicious."

★★★★★

Traileri ja linkkejä:

http://www.imdb.com/title/tt0048750/

https://www.rottentomatoes.com/m/the_trouble_with_harry/