El Mariachi (1992) on Robert Rodriquezin esikoisohjaus.
Periaatteessa voisi sanoa, että tämä elokuva on suoranainen ihme. Syy tähän
väittämääni johtuu elokuvan budjetista, joka oli vain vaivaiset 7000 dollaria! El
Mariachi tarkoittaa suomennettuna muusikkoa. Tämä on Rodriquezin
kitarakostajatrilogian ensimmäinen osa. Muut ovat Desperado (1995) ja Once upon a time in Mexico (2003).
Elokuvan tarinassa nimetön kitaransoittaja (Carlos Gallardo) etsii
töitä kaupungin baareista. Samaan aikaan rikollisjengit sotivat toisiaan
vastaan. Toista sakkia johtaa Azul-niminen rosvo (Reinol Martinez) ja toista
pelätty Moco (Peter Marquardt). Azulin tavaramerkkinä on kitaralaukku täynnä
aseita. Nimetön kitaransoittaja sekoitetaan kitaralaukkunsa takia Azuliksi ja
häntä ruvetaan jahtaamaan. Hän sekaantuu pahasti mukaan kuvioihin ja kokee
surua. Mukana on takaa-ajoa, romanssia sekä musiikkia.
Kuten sanottu, elokuvan budjetti oli vain 7000 dollaria. Kaikki
kohtaukset voitiin kuvata vain kerran. Leffaa ei edes tarkoitettu
elokuvateattereihin, vaan suoraan Meksikon videolevitykseen. Tästä syystä
elokuvan minimipituuden täytyi olla 80 minuuttia. Rodriquez itse kertoi, että
joitain kohtauksia on tarkoituksella hidastettu, jotta kesto nousisi. Columbia
Pictures kuitenkin kiinnostui Rodriquezin elokuvasta ja se pääsi
teatterilevitykseen. Kaikki näyttelijät ovat amatöörejä, mutta ehkäpä tämä
korostuu vain muutamassa harvassa kohdassa.
Toisaalta leffa rulla aika hyvin, toisaalta taas usein
mennään budjetin rajoissa eikä elokuva jaksa mennä ihan eteenpäin. Mukana on
kuitenkin kauniita ajatuksia. El mariachin isä, isoisä sekä isoisoisä ovat
olleet kitaristeja. Hänkin haluaisi jatkaa suvun perintöä, mutta nykymaailma ja
teknologinen musiikki ovat vieneet ammatin. Soitan itse klassista kitaraa ja
minua ärsytti huomattavasti kohtaus, jossa mariachi esittää baarissa kappaleen.
Bassokielien ääniä kuuluu kyllä, mutta sormet ovat kaukana niistä.
El Mariachi on oikeastaan vain elokuva, jonka avulla
Rodriquez teki läpimurtonsa ja pääsi harjoittelemaan elokuvantekoa. Samaan aikaan teos on kunnianosoitus Leonen spaghettiwesterneille. Ei ole
mikään menetys, jos tätä elokuvaa ei katso ollenkaan. Pätkä oli vain virstanpylväs
muita kitarakostajaleffoja varten. Perusidea on nyt selvä: kitaralaukku täynnä
aseita!
★★★☆☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti