Once Upon a Time in Mexico (2003), eli "olipa kerran
Meksikossa" on Robert Rodriquezin kitarakostajatrilogian päätösosa. Mainio
Desperado (1995) nosti rimaa korkeammalle, mutta jatko-osa ei pääse tasoltaan yhtä
korkealle. Kyseessä on silti edelleen hieno toimintaelokuva, joka toivottavasti
päättää kitaralaukkua kantavan muusikon tarinan.
Leffan tarina on jo jonkin verran hankalampi ymmärtää. Ilmeisesti
nimetön el mariachi joutuu tekemään töitä CIA:lle, eli estämään
vallankaappauksen Meksikossa ja pelastamaan presidentin hengen.
Kaappausyrityksen takana ja elokuvan pahiksena on kartellipomo Barillo ja hänen
lahjomansa armeija. Samalla mariachi pääsisi kostamaan vaimonsa ja tyttärensä
murhan armeijan kenraalia vastaan. Siinä sitten ammuskellaan ja välillä
soitetaan kitaraa. Mukaan sekaantuu vielä FBI-agentti kostamaan ja sotku on
valmis.
Suureksi yllätyksekseni elokuvan tähdeksi nousee Johnny Depp.
CIA-agentilla on tapana syödä aina sama annos joka ravintolassa ja ampua kokki.
Hän käyttää usein myös valekättä. Mielestäni hahmo on ristiriitainen ja enemmän
pahis kuin hyvis. Mukana ovat tietenkin Antonio Banderas sekä Salma Hayek
edellisestä elokuvasta. Hayek hädin tuskin, vaikka elokuvan julisteesta saakin
toisen kuvan. Barillona on Willem Dafoe. Hänet on totuttu näkemään milloin
minäkin pahiksena. Hän on perus Dafoe, mutta nyt hän on kasvattanut vain mustat
viikset. Danny Trejo sekä Mickey Rourke tekevät vahvat sivuroolit.
Elokuvan on leikannut, kuvannut, säveltänyt, tuottanut,
käsikirjoittanut ja ohjannut Robert Rodriquez. Elokuvantekijänä Rodriquezin
trilogia on kunnianosoitus Sergio Leonelle. Tämän olen maininnut jo
aikaisemmissa arvosteluissani. Nyt Once Upon a Time in Mexico on jo nimensä
mukaisesti lainattu. Leonen dollaritrilogia päättyi päätähuumaavaan
spektaakkeliin, mutta Rodriquezin päätösosa taas sekamelskaan. Suuri ongelma on
kitarakostajan jääminen sivuun, melkein jopa sivurooliin. Kai millään ei sitten
ole enää mitään väliä kun perhe on kuollut. Tästä olisi voinut rakentaa niin
paljon lisää!
Tässä vaiheessa toiminta alkoi tuntua jo puuduttavalta. Ehkä
kitarakostajatrilogiaa ei olisi pitänyt katsoa kolmena päivänä putkeen.
Toimintakohtaukset ovat vauhdikkaita, mutta alkavat kaatua jo hieman
liiallisuuksiin. Mieleeni tuli jopa Bond-elokuvista tutut takaa-ajokohtaukset
kun ajeltiin mopoilla. Kauko-ohjattavista räjähtävistä kitaralaukuista
puhumattakaan... En myöskään välittänyt uusista kostajan kavereista. Samaa kierrätystä edellisestä elokuvasta. Kaikesta huolimatta raina jaksaa viihdyttää viimeistään Deppin
hahmon myötä. Sokeutuminen on kiinnostava aihe jota ei ole hyödynnetty
hirveästi elokuvissa.
Once Upon a Time in Mexico on hiukan erilainen toimintaelokuva.
Kankean tarinansa myötä teos kärsii, mutta vahvan näyttelijäkaartinsa takia
kestää. Lempikohtaukseni elokuvasta on intensiivinen odotus kirkossa.
Banderasin hahmo soittaa ja naputtaa kitaraa odottaessaan pahiksia luokseen.
Hän suutelee kitaraa, rikkoo sen ja vetää sisältä aseen.
★★★☆☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti