Nothing but the Truth (USA, 2008) on elokuva amerikkalaisesta
journalismista ja lakipykälistä. Se ei ole mikään hohdokas, muttei mikään
kehnokaan tekele. Hitaasti etenevä draama uskaltaa jättää parhaimman palan yllätykseksi
elokuvan loppuun. Vaikka elokuva ei tuntunutkaan kummoiselta, oli se silti
katsomisen arvoinen ihan vain lopun takia.
Yhdessä ainoassa Amerikan osavaltiossa on laki, joka pakottaa
toimittajan paljastamaan lähteensä, mikäli lähteen tieto vaarantaa kansallisen
turvallisuuden. Capital Sun-Timesin toimittaja Rachel Armstrong paljastaa jutussaan
tavalliselta äidiltä vaikuttavan Erica Van Dorenin olevan CIA-agentti. Tästä
nousee kova häly ja oikeus pyytää Armstrongia paljastamaan lähteensä. Hän
kieltäytyy toimittajan periaatteiden vuoksi ja suojelee lähdettään. Armstrongia
syytetään oikeuden halventamisesta ja hänet vangitaan. Valtaosa elokuvasta
käsittelee tätä oikeustaistelua ja Armstrongin valitsemaa vaikeaa tietä.
Näyttelijät olivat itselleni ainakin hieman tuntemattomia. Moni
katsomistani elokuvista viime aikoina on sisältänyt miespääosanäyttelijän. Nyt
vihdoinkin vastaan tuli yksi teos, jossa on melko vahva naispääosa. Kate
Beckingsale näyttelee Rachel Armstrongia. Hän on uskottavan vahva ja sopivan
niljakas toimittajan rooliin. David Schwimmer näyttelee tämän aviomiestä.
Näyttelijää ei oikein osaa ajatella vakavaan rooliin, jos nyt rehellisiä
ollaan. Matt Dillon on häikäilemätön lakimies, joka ei anna Armstrongille armoa
syyttäjänä. Muut näyttelijät ovat myös oikein hyviä.
Elokuvan tarkoituksena on osoittaa se, kuinka jokin laki voi
olla niin epäonnistunut. USA:n hallinto näkee luonnollisesti CIA-agentin
paljastamisen kansallisen turvallisuuden vaarantamisena ja haluaa saada
toimittajan lähteen tietoonsa ja tätä kautta tietovuotajan vastaamaan
seurauksista. Ironista on se, että Armstrongin lähde on pikkulapsi, Van Dorenin
tytär. Lapsi taas ei vaaranna maan turvallisuutta, koska ei ymmärrä asioista
tarpeeksi. Kuten sanottu, on kyse toimittajan periaatteista. Jos toimittaja
paljastaisi lähteensä, se tuhoaisi sekä toimittajan että lehden luotettavuuden.
Valtio taas ei saisi vaikeuttaa tai pistää näppejänsä tiedonkulkuun, koska
sananvapaus on yksi osa vapaata demokratiaa.
Tietenkin tapaus ei olisi mahdollista Suomessa.
Amerikkalainen journalismi on sen sijaan paljon heikommassa asemassa.
Päämäärätietoisten journalistien periaatteet ovat äärimmäisen tärkeitä, koska
ilman uskottavuutta perinteinen media ei olisi mitään. Armstrong uhrautuu
kaiken tämän puolesta ja hinta on kova. Hän menettää yli kolme vuotta
elämästään vankeudessa. Sen lisäksi Armstrong menettää perheensä. Aviomiehellä
on uusi nainen kiikarissa, ja hän saa pariskunnan pojan huoltajuuden itselleen.
Kokonaisuudessaan elokuva on melankolinen ja pessimistinen kuvaus.
Nothing but the Truth on ääriesimerkki amerikkalaisesta journalismista
ja maan ahdasmielisyydestä toimittajia kohtaan. Elokuvalle annan pisteet siitä,
että tekijöillä oli rohkeutta ottaa asiaan kantaa ja jättää tarina vaille
onnellista loppua.
★★★☆☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti