Apollo 13 (USA, 1995) on hyvin tehty tositarina oikean Apollo
13:n matkasta. Jännittävä toimintaseikkailu pysyy hyvin kasassa pitkästä kahden
tunnin ja kahdenkymmenen minuutin kestostaan huolimatta. Elokuva on sellainen perinteinen
suuri Hollywood-spektaakkeli, josta on ihan mukavaa iltakatsomista.
Kuten kerrottu, elokuva kertoo kuuluisasta Apollo 13
-avaruuslennosta. Ihminen on juuri päässyt kuuhun ja tämän takia ihmisten
mielenkiinto avaruuslentoja kohtaan on alkanut hävitä. Jim Lovell valitaan
tälle lennolle Jack Swigertin ja Fred Haisen kanssa. Lovellin suurin unelma
olisi päästä käymään kuussa. Lento etenee suunnitellusti, kunnes aluksen
happitankki räjähtää keskellä matkaa. Vakava tilanne estää kuusuunnitelmat ja
lento muuttuu operaatioksi saada astronautit turvallisesti takaisin maan
pinnalle. Ongelmia tulee eteen jatkuvasti, mutta niistä kaikista selvitään.
Näyttelijäkaarti on ammattitaitoista porukkaa. Pääosassa
Lovellina on Tom Hanks. Tuolloin hänen kuuluisuutensa saattoi olla ehkä
suurimmillaan Forrest Gumpin ansiosta. Hän on perusvarma näyttelijä, joka tekee
työnsä huolella. Hanksin mukana avaruudessa ovat sitten astronautit Bill Paxton
(Fred Haise) ja Kevin Bacon (Jack Swigert). Mukana on myös Gary Sinise, joka
sattumalta osui viimeisimmästä katsomastani elokuvasta myös tähän leffaan. Ed
Harris vetäisee itsevarman suorituksen Nasan komentajana maapallolla.
Tapahtumia on äärimmäisen mielenkiintoista seurata
joukkopsykologian näkökulmasta. Astronauttien selviämistä varten maassa
kerättiin kaikki asiantuntijat ja älyköt yhteen ratkomaan milloin mitäkin
ongelmia. Paine auttamisessa on kova, koska aikaa on niin vähän. ”Näistä heidän
käytössään olevista välineistä pitäisi saada tämmöinen rakennettua.” Astronauttien olosuhteet aluksessa ovat jatkuvasti epäinhimilliset. Tarinaa on
myös todella mielenkiintoista ajatella viestintäpuolelta. Kyseessä on kuitenkin
melko uniikki tapaus viestinnän voimasta ja kommunikaation tärkeydestä.
En oikeastaan keksi Apollo 13:sta mitään huonompaa
sanottavaa. Ehkäpä muutamat perhekohtaukset avaruuskohtausten välissä tuntuivat
hieman rasittavilta, mutta toisaalta näin elokuvaa saatiin rytmitettyä
sopivasti. Juoni on tietenkin ennalta-arvattavissa, koska tämän tarinan
kohdalla tositapahtumia ei voida muuttaa. Yllätysmomenttia ei siis ole oikeastaan
ollenkaan, jos tapahtumat tietää. Tällöin jännityskään ei pure kovin vahvasti.
Apollo 13 oli osoitus siitä, että lujalla tahdolla pääsee
vaikka minne. Lopuksi elokuva suorastaan kysyy katsojalta, että milloinkas sitä
mennään seuraavan kerran kuuhun? Avaruusohjelmat ovat olleet pitkän aikaa
hiljaisemmalla vaihteella. Kuussa ei ole käyty pitkään aikaan, ja nyt
nykyaikana ihmisten mielenkiinto suuntautuu Marsiin. Jos ihminen olisi
halunnut, niin siellä olisi jo käyty.
”Houston, we have a problem.”
★★★★☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti