Clint Eastwoodin ohjaajaura alkoi jo 1970-luvulla. Tähän
päivään saakka mies on ahkerasti näyttelemisen ohella ohjannut monia elokuvia.
Isiemme liput (Flags of Our Fathers) kuuluu miehen parempiin ohjauksiin ja hyvä
niin, koska aihe ansaitsee vähintään hyvää. Isiemme liput kertoo tarinan
yhdestä kuuluisimmista otetuista valokuvista toisen maailmansodan aikana: Iwo
Jiman lipusta.
Tarina on jaettu periaatteessa kolmelle eri aikatasolle.
Tärkein on tietenkin sotakuvaus Iwo Jimasta ja lipun pystyttäminen. Toinen taso
kertoo kolmesta eloonjääneestä lipun pystyttäjästä kiertämässä Amerikkaa ja
keräämässä rahaa propagandalla sotaa varten. Viimeinen taso sijoittuu suurin
piirtein nykyaikaan, jolloin viimeinen tapahtuman eloonjäänyt nukkuu pois.
Periaatteessa kerronta toimii ihan toimivasti näin. Hienoja kohtia ovat
erilaiset mielessä tapahtumat siirtymät esimerkiksi juhlien tykeistä oikeiden
tykkien keskelle.
Isiemme lipuissa keskitytään sankaruuden käsitteeseen. Mitä
on sankaruus ja ketkä ovat sodan sankareita? Sodasta selvinneet sanovat
kuolleiden olevan sankareita ja kansa sanoo sodasta selvinneiden olevan
sankareita. Sotaveteraanit kertovat, että sotaa voivat ymmärtää todellisuudessa
vain ne, jotka ovat sen kokeneet. He eivät ole ylpeitä teoistaan ja asioista
ollaan mieluummin hiljaa. Tosiasiassa sotilaat halusivat vain selviytyä jollakin
keinolla elossa sodasta ja sitä pidettiin sankaruutena.
Iwo Jiman lippu on elokuvan keskiössä. Kuuluisa valokuva otettiin
saaren vuorella, taktisesti tärkeässä paikassa. Alkuperäinen lippu oli
pienempi. Valokuvan lippu on lavastettu, ja tämä aiheutti paljon hämminkiä
amerikkalaisissa. Amerikkaan sankareiksi rahaa keräämään päätyivät kuvassa
esiintyvät miehet, eivät alkuperäisen lipun pystyttäjät. Tosiasiassa valokuva
on voimakas siitä syystä, ettei siitä voida tunnistaa kasvoilta ketään. Mieleen
syntyy tuntemattoman sotilaan käsite. Todelliset sankarit ovat sotilaat yhdessä
kansan tukemana.
 |
| Uudelleen luotu lipun pystyttäminen. |
Clint Eastwoodin sotakuvaus sijoittuu rintamalle
yksilökokemuksiin. Kuvaus on kaunistelematonta ja paikoittain todella rumaa.
Yhden sotilaan vatsa on revennyt ja hän laittaa hädissään ulostulleita elimiä
takaisin sisälle. Toiselta irtoaa pää ja kolmannesta on jäljellä vain silpoutunut
ruumis. Näissä oloissa eteenpäin taistelevat lääkintämies John Bradley (Ryan
Philippe) sekä korpraalit Rene Gagnon (Jesse Bradford) ja Ira Hayes (Adam
Beach). Nuoret näyttelijät tekevät hienot roolit kovien paineiden alla olevina
sotilaina.
Valokuva osoittaa myös median ja propagandan voiman. Lehteen nopeasti otettu
kuva saattaa hyvinkin nousta fanaattisiin mittasuhteisiin. Lipun pystyttäneet
eloonjääneet miehet nähdään hyötynäkökulmasta. Asiaa kampanjoidaan ja he
päätyvät nostamaan rahaa propagandakoneiston eduksi. He päätyvät sankareiksi,
vaikka sitä ovat kaikki muutkin sotilaat. Myöhemmin kun koko asia unohtuu, myös
heidät unohdetaan. Intiaani Ira Hayesin kohtalo on surullisin. Mies
alkoholisoituu ja kuolee melko nuorena.
Isiemme liput on hieman erilainen sotaelokuva, koska kaikki
keskittyy tapahtumiin lipun ympärille, ei suoranaisesti Iwo Jiman taisteluun.
Elokuvalla on myös sisarelokuva, Kirjeitä Iwo Jimalta, joka kertoo asioista
japanilaisten näkökulmasta. Vaikka taas tämäkin sotaelokuva pursuaa patrioottisuutta,
niin kyllä sille voi neljä tähteä antaa.
★★★★☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti