Kleopatra (Cleopatra) on kyllä spektaakkeleiden spektaakkeli. Neljän
tunnin muhkean pituuden takia elokuva oli juuri sopivaa katsottavaa kahdelle
illalle. Teos kuuluu miekka ja sandaali/peplum -genreen ja oli viimeisiä suuria
spektaakkeleita 60-luvulla ennen tyylilajin hidasta kuolemaa. Kleopatra on
elokuvahistorian yksi suurista saavutuksista.
Antiikin Rooman ja muinaisen Egyptin historiaa tunteville
tarina on tuttu. Ensimmäinen elokuvan puolikas keskittyy Julius Caesariin ja
Kleopatraan ja toinen puolikas taas Marcus Antoniukseen ja Kleopatraan. Elokuva
noudattaa spektaakkeleille tyypillistä alkumusiikki – väliaika – loppumusiikki
-kaavaa. Caesarin murhaan on hyvä lopettaa ensimmäinen puolikas ja Antoniuksen sekä
Kleopatran tuhoon jäljelle jäänyt.
Edesmennyt Elisabeth Taylor kannattelee elokuvaa Kleopatran
ikonisella roolilla. Richard Burtonin (Marcus Antonius) saatikka Rex Harrisonin
(Julius Caesar) naamat eivät riittäisi yksin pitämään elokuvaa pystyssä. Mielenkiintoinen
fakta oli se, että ohjaaja halusi jakaa elokuvan kahteen kolmen tunnin
elokuvaan. Tähän ei taivuttu, koska yleisöä ei olisi kiinnostanut elokuva pelkästä
Harrisonista ja Taylorista. Yleisöä kiinnosti Burtonin ja Taylorin yhteinen tarina
koska julkkisparilla oli oikeassa elämässä myrskyisä suhde.
Täytyy kyllä nostaa hattua elokuvan lavasteille. Autenttiset,
pienimmätkin yksityiskohdat sisältävät lavasteet ovat kaikkien aikojen
kalleimmat mitä on tehty. Ja ne kaikki rakennettiin kaksi kertaa! Tarinan
mukaan Italiasta meinasivat loppua rakennustarpeet ja puu lavasteiden tekoon. Lontoossa
kuvattiin osa ja Italiassa osa ilmeisesti Taylorin kovan sairastelun vuoksi. Palatsit,
kaupungin osat, valtaistuimet, sotatantereet ja jopa laivasto kertovat paljon
rahan käytöstä! Huhhuh mitä omistautumista.
Kleopatra on yksi kalleimpia elokuvia koskaan. Vaikka se oli
loppuunmyyty neljäksi kuukaudeksi julkaisustaan ja yksi 60-luvun eniten
tienanneista elokuvista, teosta pidetään floppina. Tuotannon kanssa oli
ongelmia ja ohjaaja vaihtui Joseph L. Mankiewicziin. Rahaa paloi kohtauksiin ja
palkkioihin niin paljon, että näin suuria spektaakkeleita ei enää ruvettu
tekemään. Teos ei ainoastaan vaikuttanut genrensä häviämiseen, vaan myös suuren
mittaluokan elokuvien loppumiseen.
Suuruudestaan huolimatta Kleopatra ei ole esimerkiksi niin
hyvä elokuva kuin Ben Hur. Eeppinen kerronta ja hidas tarina ovat aiheensa
takia oikeutettuja, mutta meinaavat vähän kääntyä elokuvaa vastaan. Ehkä neljä
tuntia on hieman liikaa, kuuden tunnin kadonneesta versiosta puhumattakaan. Samalla
oikeastaan vain Taylor tuo näyttelyllään puhtia jo niin tunnettuun nousu ja
tuho -tarinaan.
Kleopatra on Taylorin elokuva, kaikkien spektaakkeleiden
kuningatar!
★★★★☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti