Kymmenen käskyä (the Ten Commandmets) jäi veteraaniohjaajan
Cecil B. DeMillen viimeiseksi elokuvaksi. Näin joulun aikaan tämä neljätuntinen Charlton Heston -spektaakkeli oli hyvä jakaa kahdelle päivälle. Vaikka aihe ei liity jouluun,
riitti minulle elokuvan uskonnollinen konteksti. Katsominen tuntui paikoittain raskaalta
ja elokuvan sisältö ilmaisultaan typerältä. En ole uskonnollinen, mutta jotain
aiheeseen liittyvää oli jouluna kiva katsastaa.
Juoni on suoraan Raamatusta ja kertoo Mooseksen tarinan sekä
kymmenen käskyn luomisen. Eeppinen tarinankerronta mahdollistaa koko Mooseksen
elämänkerran. Tarina aloitetaan kaislaveneestä ja lopetetaan suurin piirtein
luvattuun maahan saapumiseen. Teoksen kaikkein mielenkiintoisin osio on
alkupuoli, joka sisältää Muinaisen Egyptin sisällön, upeat lavasteet ja
parrattoman Charlton Hestonin. Prinssin paljastuminen orjaksi on dramaattinen
käänne.
Elokuvan joukkokohtaukset ovat upeita, kuten spektaakkeleissa
yleensäkin. Tästä huolimatta moni kohtaus oli tehty hieman ärsyttävällä tavalla
liikkuvalle taustalle ja liimattu yhteen toisen kuvan kanssa. ”Mustien
äärirajojen” kohtauksia oli hyvin monta. Samalla lailla tehosteet ovat olleet
varmasti aikanaan hienoja, varsinkin jos ajatellaan Jumalan tulista ”kättä”,
mutta näyttävät nykykatsojan silmissä hyvin kömpelöiltä. Täytyy kyllä antaa
sapiskaa myös suomentajalle vääristä suomennoksista.
En tiedä mitä elokuvalle tapahtuu sen edetessä. Ensimmäinen
neljäsosa on oikeasti hyvää ja mielenkiintoista elokuvaa. Dialogi on suorastaan
nokkelaa ja kohtaukset hyvin näyteltyjä. Puolessa välissä kohtaukset menevät
noloiksi ja paatoksellinen huutaminen alkaa. Israelin kansan lähtiessä
matkalleen on peli jo menetetty. Elokuva kompastuu liikaan raamatulliseen
painostukseen. Asian kyllä ymmärtää ajatellen jenkkien uskonnollisuutta. Ehkäpä
Muinaisen Egyptin tapahtumapaikat olivat näyttelijöiltään ja lavasteiltaan vain
paremmat.
 |
| Esimerkki päälle liimatusta taustasta. |
Tulen johtopäätökseeni, että Yul Brynner tekee parhaan
roolisuorituksen Ramseksena. Charlton Hestonin suoritus huononee sitä mukaa kun
Mooseksen parta kasvaa. Ehkä hänen täytyi huutaa partansa alta jotta
paatoksellinen ääni kuuluisi. Miehen karisma kantaa onneksi roolia. John
Derekin Joosua on mielenkiintoinen hahmo, joka unohdetaan kokonaan toisen
puoliskon aikana. Edward G. Robinsonin Datan on oivan törkeä maaherra.
Näyttelemistä usein hämärtää liika paatoksellinen esittämistapa.
Elokuvan ohjaaja, Cecil B. DeMille, tekee heti alussa
teatteriverhotervehdyksen. On ilmiselvää, että elokuvan teema on kyseenalainen.
Ohjaaja on tunnettu muista tekemistään uskonnollisista elokuvista. Ajattelen
Kymmenen käskyn olevan vanhan miehen kunnianosoitus sille mihin hän ja monet
muut uskovat. Alkupuheessaan hän ottaa kantaa ihmisarvoon ja vapauteen.
Ihmisoikeudet toteutuvat huonommin diktatuureissa, kuten Ramseksen Egyptissä.
Kymmenen käskyä on uskollinen alkuteokselleen ja pyrkii
kertomaan tarinan sopivan arvokkaasti Raamatun mukaisesti. Lopputulos on
osittain hyvää, osittain mielenkiintoista, osittain noloa ja osittain imelää.
“Moses has words. Pharaoh has
spears!”
★★☆☆☆
Traileri ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti